fbpx

Synkkiä aikoja

14 vuotta sitten asuin puoli vuotta vaihto-opiskelijana Amsterdamissa. Se oli ikävää, synkkää aikaa. Pari kuukautta ennen saapumistani elokuvaohjaaja Theo van Gogh oli brutaalisti lahdattu kaupungin kadulla. Van Gogh oli sitä ennen kuljeskellut vuosikausia ympäriinsä kutsumalla muslimeja termillä geitenneukers, jonka voisi korrektiutta tavoitellen kääntää vuohiinsekaantujaksi.

Jatka lukemista ”Synkkiä aikoja”

Sujuvaa arkea setien kanssa

Jenni Karjalainen kuvailee viettäneensä paljon aikaa työssä ja harrastuksissa ”aika setäisissä ympäristöissä”. Siinä on oppinut, miten lähestyä erityyppisiä setämiehiä niin, etteivät hommat mene pään seinään hakkaamiseksi, vaan asiat sujuvat ja kaikilla on kivaa. Hänen käyntikortissaan lukee Insinööriliiton johtava asiantuntija, mutta hänet tunnetaan nykyään myös setäkuiskaajana.

Jatka lukemista ”Sujuvaa arkea setien kanssa”

Yhteiskunta kuuluu kaikille

Kesälomakausi on päättynyt ja politiikasta kiinnostuneiden katseet alkavat kääntyä tulevaan vaalikevääseen. Hallituksen kompurointi ja tunne siitä, että yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevat ovat jäämässä talous- ja työllisyyskasvusta sivuun, on vahvistanut SDP:n asemaa gallupeissa. Hyvä niin. Olemme tehneet hyvin valmisteltuja avauksia sosiaaliturvan uudistamisesta koulutusjärjestelmän uudelleenajatteluun. Huolellinen työ kantaa hedelmää.

Yhteiskunnallinen keskustelu on kuitenkin melko rajusti jakautunut erilaisiin leireihin. Monen viesti vaikuttaa olevan, että minä olen varmuudella oikeassa ja vastaavasti vastapuoli takuuvarmasti väärässä. Jatka lukemista ”Yhteiskunta kuuluu kaikille”

Pörssiklubi voisi tulla tälle vuosi­tuhannelle

Pörssiklubin jäsenhaku on parhaillaan auki. Hakemuksia hyväksytään merkittävän aseman ehdokkailta, jotka tunnetaan nuhteettomina, miespuolisina yhteiskunnan jäseninä. Klubin kyvyttömyyttä uudistua hyväksymään ansioituneita ihmisiä on mahdoton käsittää.

Suomalainen yhteiskunta hukkaa valtavan määrän osaamista ummehtuneiden sukupuolittuneiden asenteiden vuoksi. Jatka lukemista ”Pörssiklubi voisi tulla tälle vuosi­tuhannelle”

Päällepäsmäri kävelee muiden yli ja hyötyy siitä – Asian­tuntijat neuvovat, miten jyrän kanssa tulee toimeen

Voiko jyräävän esimiehen kanssa tulla toimeen? Miten toimia ystävän kanssa, joka ei ota muiden mielipiteitä huomioon? Asiantuntijat neuvovat, miten tulla toimeen päällepäsmärin kanssa.
Jatka lukemista ”Päällepäsmäri kävelee muiden yli ja hyötyy siitä – Asian­tuntijat neuvovat, miten jyrän kanssa tulee toimeen”

Kuinka pärjätä setämiehen kanssa työpaikalla? Jenni Karjalainen keksi setäkuiskaamisen ja iski yhteiskunnan hermoon

Katso: setäkuiskaaja Jenni Karjalainen antaa kolme vinkkiä setämiehen kohtaamiseen työpaikalla!

Onko työyhteisössäsi mahtaileva vanhempi mies, joka korostaa omaa osaamistaan herkeämättä? Kyseessä voi olla mahtaileva setämies, kuten Jenni Karjalainen on asian määritellyt. Karjalaista on tituleerattu setäkuiskaajaksi ja nyt hän selvittää, mistä on kyse.

Jatka lukemista ”Kuinka pärjätä setämiehen kanssa työpaikalla? Jenni Karjalainen keksi setäkuiskaamisen ja iski yhteiskunnan hermoon”

Eriarvoisuus ja osattomuuden tunne

Vappuna pidettiin erinomaisia puheita. Luottamus, rohkeus, oikeudenmukaisuus – perusarvomme kuuluivat puheissa kirkkaina.

Samaan aikaan, vappupäivänä Helsingin Sanomat uutisoi Taloustutkimuksen selvityksestä, jonka mukaan nukkuvien äänestäjien herääminen liikauttaisi Suomea konservatiivisemmaksi ja kansallismielisemmäksi. Otsikko maalaili dramatiikkaa: ”Edessä voi olla konservatiivinen käänne, jos nukkuvat heräävät”, aivan kuin nukkuvat äänestäjät olisivat jokin piilotettu luonnonvoima.

Todellisuus ei ole yhtä jännittävä, vaan ennemmin surullinen, mikä juttua pidemmälle lukemalla selvisi. Moni äänestämättä jättävistä kokee jääneensä muutoksesta osattomaksi, yhteiskunnan laitamille, jopa ulkopuolelle. Perinteiset arvot houkuttavat, sillä niistä löytyy edes jonkinlainen turva kiivaasti muuttuvassa maailmassa.
Jatka lukemista ”Eriarvoisuus ja osattomuuden tunne”