fbpx

Elämää EU:ssa

Tasan kahdeksan vuotta sitten kirjoitin ensimmäistä blogiani, jonka iskevä nimi oli Ay-kesä Brysselissä. Olin tuolloin kesällä 2011 työkierrossa palkansaajakeskusjärjestöjen EU-edustustossa Finunionsissa. Opettelemassa EU-asioita, perehtymässä rakenteisiin ja prosesseihin, tapaamassa ihmisiä, kertomassa päättäjille työnantajani EU-tavoitteista – eli loppujen lopuksi lobbaamassa, minkä tajusin pienellä viiveellä.

Jatka lukemista ”Elämää EU:ssa”

Näin ryhdyt populistiksi ja muita pelottavan toimivia vinkkejä

Kun aloin suunnitella lähteväni eduskuntavaaleihin ehdolle, aloin saada lukemattomia neuvoja, mitä pitäisi tehdä. Pitää olla uskottava, tietysti. Pitää löytää vihollinen, jota vastaan hyökätä. Ja pitää olla yksittäinen teema, jota pänkkipäisesti ajaa riippumatta siitä, miten se yhteiskuntaan kokonaisuutena vaikuttaa.

Ryhdy populistiksi, neuvoi moni. Se kuulosti kammottavalta. Yksinkertaisten ratkaisujen tarjoaminen vaikeisiin ongelmiin on mielestäni yksi politiikan suurimmista kompastuskivistä.

Jatka lukemista ”Näin ryhdyt populistiksi ja muita pelottavan toimivia vinkkejä”

Äänestäjä, vaadi parempaa

Sopimalla, ei repimällä, on työmarkkinoilla tavattu sanoa. Saman pitäisi päteä politiikkaan.

Moni on väsynyt poliitikkojen oman edun tavoitteluun ja lyhyen tähtäimen pikavoittojen maksimointiin, todelliseen tai kuviteltuun. Minäkin olen. Moni kysyy, miten poliitikot kykenevät vastaamaan maailman suuriin haasteisiin: ilmastonmuutokseen, väestön ikääntymiseen, kasvun rajoihin, yhteiskunnalliseen polarisaatioon, globaalin valtapolitiikan valtavan, todennäköisesti pysyvään murrokseen.

Jatka lukemista ”Äänestäjä, vaadi parempaa”

Iloisia ja vihaisia veronmaksajia

Olen pääsääntöisesti iloinen veronmaksaja: etuoikeutettu ja kiitollinen siitä, että olen syntynyt Suomeen. Maksan mielelläni korkeitakin veroja, jotta hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan varjella, uudistaa ja kehittää. Tyypillinen demari siis.

Tiedän kuitenkin, että suurin osa suomalaisista ei maksa verojaan hymyssä suin. Myös poliitikot tietävät tämän. Siksi ei ole ihme, että puolueet vaalien alla kilvan kertovat, kuinka heitä äänestämällä ei kenenkään tarvitse maksaa lisää.

Jatka lukemista ”Iloisia ja vihaisia veronmaksajia”

5 tapaa, joilla poliitikot pilaavat politiikan

Haluat poliitikoksi. Mitä tehdä? Nämä viisi vinkkiä auttavat sinut alkuun.

1. On oltava uskottava.

Uskottavuus syntyy irtautumalla omasta ruumistaan ja omista ajatuksistaan mahdollisimman tehokkaasti. Opettele puhumaan rakenteista ja haasteista.

Kun joku valittaa ratikkalinjan muuttumisesta tai päiväkodin sijainnista, vastaa kertomalla MAL-aiesopimuksesta ja valtion roolista kuntakaavoituksessa. Älä unohda ilmastonmuutosta ja hiukkaspäästöjä.

Tärkeintä on, ettet missään nimessä käytä sanoja ”minä”, ”sinä” tai ”hän”. Jatka lukemista ”5 tapaa, joilla poliitikot pilaavat politiikan”