fbpx

Tasa-arvosta pitää jaksaa puhua

Pari kuukautta sitten istuin herravoittoisessa seurassa työillallisella. Tarkoituksena oli, kuten työmatkojen illallisilla usein, keskustella ajankohtaisista asioista, kuluneen päivän kokouksesta ja tulevista hankkeista vapaamuotoisissa merkeissä.

”Vieläkö nyrkkeilet”, kysyi vieressäni istunut herra, jonka kanssa en kovin paljoa ollut henkilökohtaisista asioista puhunut. 

”Saa nähdä, miten jää aikaa. Nythän on sitä paitsi kesä ja purjehduskausi”, vastasin totuudenmukaisesti. 

”Mitä, mutta pitäähän sinun nyrkkeillä”, herra totesi. ”Että pysyt nättinä ja hoikkana.”

Sillä lailla.

Välillä mietin, kuinka paljon naisen kannattaa tasa-arvosta puhua. Viimeisen vuoden, parin aikana saamastani palautteesta sitä on mahdoton päätellä. 

Julkisesti työelämän (ja elämän) tasa-arvosta puhumalla olen saanut valtavasti julkisuutta ja häkellyttävän paljon myönteistä palautetta. Toisaalta olen ensimmäistä kertaa elämässäni myös saanut vihapostia, arvioita ulkonäöstäni, kuten ”feministitukastani”, sekä näkemyksiä aivojeni koosta ja toimintakyvystä. 

Varsinaisissa työasioissa tasa-arvosta puhuminen tuskin on varsinaisesti auttanut minua urallani eteenpäin. Muutamat varhais- ja varttuneemmat sedät ovat jopa pahoittaneet mielensä, kun ovat tulkinneet minun sedistä puhuessani niputtaneen heidät haukuttuun setämies-kategoriaan. Jotkut ovat tulkinneet ”raivofeministiksi”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Kuitenkin niin kauan kuin ihmisiä yksioikoisesti leimataan ja luokitellaan sukupuolen, ihonvärin, äidinkielen, seksuaalisen suuntautumisen, vamman tai vammattomuuden perusteella erilaisiin kategorioihin, pitää tasa-arvosta puhua. Niin kauan kuin automaattisesti oletetaan, että ikä ja miessukupuoli tuo mukanaan tiedon, kokemuksen ja totuuden, kun taas vastaavasti nuorempi ikä ja tyhmyyden ja tietämättömyyden, on luutuneita oletuksia syytä tuulettaa.

Entä illalliskeskustelumme, miten se jatkui? Pahimmasta tyrmistyksestäni toivuin muutamassa sekunnissa.

”Entä sinä, mitä olet itse ajatellut tehdä pysyäksesi nättinä ja hoikkana”, kysyin, ehkä hiukan epäreilusti, koska eläkeikää lähentelevä vierustoverini ei selvästi ollut asiaa miettinyt.

Joka tapauksessa ulkonäköön liittyvät pohdinnat päättyivät siihen.

Jatkoimme keskustelua työasioista. Työillallisesta kun kuitenkin oli kyse.

Artikkeli on julkaistu 16.9.2019 Iltalehden blogissa

Setä ja rauha

Olen edelleen saanut huomata, että siinä missä jonkun huumorintajua setäkuiskaaja-termi kutkuttelee, tuntuu toisista sedittely turhalta tai ikävältä. Keskustelua setä-, täti, tyttö-, poika- ja pökkelötyypittelyistä voi ja kannattaa jatkaa, mutta tärkeintä on tämä: olemme kaikki ihmisiä, joilla on oikeus tulla kohdatuksi ja kohdelluksi ihmisinä.

Jatka lukemista ”Setä ja rauha”

Duunitori: Saadaanko sosiaaliturva uudistettua? Työministeri Jari Lindströmiltä kuittaus tulevalle hallitukselle

Perustulo ja sosiaaliturvauudistus puhuttivat Duunitorin Lounastunti-vaalitentissä maanantaina 1. huhtikuuta. Toimitusministeriön työministeri Jari Lindström kommentoi suhtautuvansa skeptisesti siihen, saadaanko seuraavalla hallituskaudella aikaan uusi sosiaaliturva.

Perustulo ja kysymys siitä, pitäisikö sen olla vastikkeeton vai vastikkeellinen, jakaa eri puolueita. Duunitorin viidennessä ja viimeisessä Lounastunti-vaalitentissä puhuttiin maanantaina työstä ja yhteiskunnasta – muun muassa palkkaeroista, vaikeasti työllistyvien palkka-alennuksista, alipalkkauksen kriminalisoinnista sekä perustulosta.

Jatka lukemista ”Duunitori: Saadaanko sosiaaliturva uudistettua? Työministeri Jari Lindströmiltä kuittaus tulevalle hallitukselle”

Kuiskaamishommia: Työelämän tekopökkelö

Kun kirjoitin Setäkuiskaajan käsikirjaa, sain yhteydenottoja, joissa toivottiin vinkkejä muutosvastarintaisten setien käsittelyyn. Tunnistin tietysti tyypin, mutten pitänyt sitä setäkuiskaamisen kannalta olennaisena ryhmänä: muutosvastarintaa kun esiintyy ihmiskunnassa melko tasaisena jakaumana sukupuoleen, ikään tai asemaan katsomatta.

Jatka lukemista ”Kuiskaamishommia: Työelämän tekopökkelö”

Kuiskaamishommia: Myrkkysetä

Vaikka uskon vankasti, että kaikille kannattaa olla kiva, on ikävä kyllä niin, että kaikki ihmiset eivät ole kuiskattavissa yhteistyökykyisiksi tai edes -haluisiksi. Ilmiö on harvinainen, sillä yleensä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Tästä säännöstä myrkkysetä on poikkeus.

Myrkkysetä voi olla tietysti olla myös täti. Joka tapauksessa lajin kohtaaminen aiheuttaa yleisesti ahdistuneisuutta, hengityksen vaikeutumista ja kyynelehtimistä. Pitkäkestoinen altistuminen voi johtaa vatsakipuihin, voimakkaaseen pahoinvointiin ja jopa näön sumeutumiseen. (Vrt. Wikipedia: punakärpässieni.)

Jatka lukemista ”Kuiskaamishommia: Myrkkysetä”

Kuiskaamishommia: Runosieluinen setäliini

Viime keväänä setätyypeistä blogatessani huomasin, että monella valistuneella setäoletetulla oli vaikeuksia löytää jaottelustani itsensä. Se ei ollut varsinainen ongelma, koska aikuisten oikeasti ihmiset eivät muutenkaan solahda lokeroihin, oli kyseessä horoskoopit tai mitkä tahansa DISC-analyysit.

Harvinaisen moni runosieluinen setäliini oli kuitenkin tunnistanut itsensä täysin virheellisesti mahtailevaksi setämieheksi. Tämä oli ongelma. Se piti korjata.

Jatka lukemista ”Kuiskaamishommia: Runosieluinen setäliini”

Kuiskaamishommia: Muka-tiedostava sedäyttäjä

Entäs se tyyppi, joka sanoo olevansa feministi, mutta mansplainaa ja aliarvioi naispuoleisia kollegoitaan? Miten niiden kanssa toimitaan?

Tätä minulta kysyttiin viime keväänä parissakin setäkuiskaamisen työpajassa. Olin aluksi hiukan hämmentynyt. Ajattelin, että tällainen tyyppi varmaan tosiaan on olemassa, vaikka harva omissa setäisissä työ(markkina)ympyröissäni julistautuu feministiksi.

Jatka lukemista ”Kuiskaamishommia: Muka-tiedostava sedäyttäjä”