Maailman ilmastopaneeli IPCC raportoi viime syksynä ilmaston lämpenemisen vaativan nopeita, kauaskantoisia ja ennätyksellisiä toimenpiteitä. Raportti havahdutti poliitikot ja mikä parasta, kansalaiset. Herääminen ilmastonmuutokseen on nimittäin ollut hidasta, vaikka tietoa meillä on ollut jo pitkään.
Itse havahduin ilmastonmuutokseen vuonna 2006. Silloin ilmestyi Nicholas Sternin raportti, joka kertoi, että jos ei tartuta toimeen ja nopeasti, tulee kalliiksi ja käy köpösti.
Toimeen tartuttiin, siellä täällä. Osa yrityksistä ymmärsi, että tulevaisuus on päästöttömien teknologioiden. Osa ei. Ilmastovallankumous jäi tekemättä.
2009 pidettiin Kööpenhaminan ilmastokokous, jonka alla ay-liike alkoi puhua oikeudenmukaisesta siirtymästä, jossa muutos vähähiiliseen talouteen turvattaisiin tukemalla päästöintensiivisten alojen työntekijöiden asema ja mahdollisuudet työllistyä uusilla aloilla. Suomessa oikeudenmukaiselle siirtymälle vähän naureskeltiin. Jotain muutosturvaa vai, meillähän on jo sellainen.
Enää ei naureskella. Todella toivon, että tämänkertainen ilmastoherätys on todellinen.
Maailman ay-järjestön ITUCin puheenjohtaja Sharan Burrow tapaa muistuttaa, ettei työllisyyttä ja ilmastotavoitteita voi asettaa vastakkain. Jos ilmastonmuutosta ei hillitä ja sen vaikutuksia hallita merkittävästi nykyistä tarmokkaammin, ei ole työpaikkojakaan. Ei ole mitään. ”There are no jobs on a dead planet.”
Ilmastonmuutos on valtava haaste, niin suuri, että se synnyttää helposti halun pistää pään pusikkoon ja unohtaa koko juttu. Näin ei pidä tehdä. Haasteeseen on tartuttava nyt. Poliittisten puolueiden yhteiset ilmastolinjaukset ovat hyvä lähtökohta, kunhan niistä pidetään kiinni. Siihen tarvitaan silti painetta – valistuneita kansalaisia, ilmastomarsseja, koululaisten lakkopäiviäkin. Poliitikot eivät pyörittele päätöksentekoaan tyhjiössä. Ilman ulkopuolista painetta ei maailma muutu.
Kansallisesti tärkeintä on luoda ensi hallituskaudella maankäyttösektorille oma ilmastopolitiikka. Liikennepäästöjen lisäksi Suomen maatalouden kuormitusta on vähennettävä tehokkaasti. Itämerellä lilluvista sinilevälautoista on houkuttelevaa syytellä itänaapuria, mutta tosiasia on, että suurimman osan kuormituksesta synnytämme ihan itse.
Kaupungistumisen tukeminen auttaa omalta osaltaan vähentämään päästöjä. Liikenne vähenee ja asuminen on ilmastoystävällisempää.
Ilmastonmuutos on globaali haaste, johon tarvitaan globaalit ratkaisut. Se ei silti tarkoita, että kansallisesti voitaisiin odottaa kädet ristissä, että koko muu maailma keksii keinot ennen kuin suostumme itse toimimaan.
Suomen pitää aktiivisesti vaikuttaa EU:n ilmastopolitiikkaan ja luoda painetta globaaleihin, nykyistä merkittävästi kunnianhimoisempiin tavoitteisiin.
Kuinka tärkeää on, että maapallon kantokykyyn sopeudutaan? kysyttiin Sitran teettämässä kyselytutkimuksessa muutama viikko sitten. Valtaosa vastasi, että erittäin tärkeää – mutta eivät kaikki. Se tuntuu omituiselta. Muitakaan planeettoja kun ihmiskunnalle ei vielä ole tarjolla.