Viime keväänä setätyypeistä blogatessani huomasin, että monella valistuneella setäoletetulla oli vaikeuksia löytää jaottelustani itsensä. Se ei ollut varsinainen ongelma, koska aikuisten oikeasti ihmiset eivät muutenkaan solahda lokeroihin, oli kyseessä horoskoopit tai mitkä tahansa DISC-analyysit.
Harvinaisen moni runosieluinen setäliini oli kuitenkin tunnistanut itsensä täysin virheellisesti mahtailevaksi setämieheksi. Tämä oli ongelma. Se piti korjata.
Runosieluinen setäliini on syntynyt sedän ruumiseen, mutta on pohjimmiltaan jotain aivan muuta. Äijämäisestä olemuksestaan huolimatta runosieluisella setäliinillä on herkkä sielu ja sydän puhdasta kultaa. Hän haluaa lähtökohtaisesti kaikille hyvää ja ahdistuu maailman epäoikeudenmukaisuuksista. Hän ei välttämättä julistaudu feministiksi, mutta pitää itsestäänselvänä, että tasa-arvo kuuluu kaikille.
Setäluokitteluja nähdessään runoileva setäliini määrittelee itsensä virheellisesti mahtailevaksi sedäksi, koska ei osaa muihin setätyyppeihin samaistua senkään vertaa. Runosieluinen setäliini jää helposti pohtimaan, onko hän toiminut jotenkin väärin ja onko hän riittävän hyvä ihminen.
Maailmasta, ilmiöistä ja ihmisistä kiinnostuneena runosieluinen setäliini keskustelee mielellään epäkohdista ja siitä, miten niitä voisi parantaa. Setämäisen habituksensa vuoksi hänet ymmärretään helposti väärin. Pahimmillaan runosieluinen setäliini jää yksinään feministijunan alle, koska muut, aidommat sedät ovat luikkineet jo karkuun ja hän yrittää ainoana kuunnella.
Strategia:
Runosieluisen setäliinin kohdalla toimii poikkeuksellisen hyvin entisen valtakunnansovittelijan Minna Helteen antama ohje neuvotteluun ja ihmisten kohtaamiseen: kysy, kuuntele, älä oleta mitään. Älä tuomitse runosieluista setää yrittämättä ymmärtää, ettei hän välttämättä edes ole setä. Kuuntele, mitä hänellä on maailmasta sanottavanaan.
Runosieluinen setäliini saattaa varsin hyvin olla yhtä puristuksissa maskuliinisen maailman kanssa kuin kuka tahansa nuori nainen. Kuuntelemalla ja tutustumalla häneen voit saada itsellesi äärimmäisen luotettavan yhteistyökumppanin ja uskollisen tukijan.