Työelämän arki muuttuu ja rakenteita myllätään

Työelämä muuttuu, joten sitä koskeva lainsäädäntö on räjäytettävä ja pantava uusiksi sekin. Kun seuraa julkista keskustelua, tällaiseen johtopäätökseen voi helposti päätyä.

Istuva hallitus on tarmokkaasti muokannut työelämän lainsäädäntöä. Työttömyysturvaa on leikattu, työaikalakiin on valmisteltu kokonaisuudistus ja työvoimapalveluita sekä työttömyysturvan velvoitteita ollaan uudistamassa.
Hallituksella on ollut vauhtia, eikä vaarallisilta tilanteiltakaan ole vältytty. Rivakasti toimeenpantu irtisanomislain uudistus vei valtakunnan kaaoksen partaalle. Lopputulemaksi sovittiin pieni, lähes kosmeettinen muutos. Vuosi sitten samantyyppisen välikohtauksen aiheutti aktiivimalli.

Uudistuksia tehdään siis koko ajan, mutta onko niissä järkeä?

Työelämä muuttuu. Digitalisaatio etenee, robotit tulevat, tekoäly hoitaa tulevaisuudessa yhä suuremman osan ihmisten töistä. Voimallisinta työelämän muutos on arjessa, jossa työtehtävät irtaantuvat ajasta ja paikasta. Verkostomainen työskentelytapa yleistyy, työt kulkevat kännykässä ja padissa mukana kaikkialle.

Arjessa tapahtuvaa muutosta yritetään kiivaasti ratkoa muuttamalla työelämän rakenteita. Poliitikoilla ja erilaisilla etujärjestöillä on kova tarve näyttää, että heillä on suunta, tavoitteet ja tekemisen meininki. Huomaamatta jää, ettei rakenteita mylläämällä välttämättä edes ylletä työelämän arkeen.

Hallituksen pakkolakiesitysten paineen alla kokoon kursittu kilpailukykysopimus on esimerkki siitä, kuinka kauas työelämän arjesta sääntely voi pahimmillaan eksyä. Kikyn mielenmaisemana on fordismin aika, jossa kuusi minuuttia lisää töitä päivässä merkitsee x määrää lisää tuotantoa putken toisesta päästä. Totuus lienee toinen. Kilpailukykysopimuksen aiheuttama mielipaha synnytti monella työpaikalla rutinaa, johon kuluneet minuutit olivat pois tehokkaasta, innostuneesta ja uutta luovasta työnteosta.

Työelämän sääntelyn uudistamisen tavoite on jalo ja laajasti kannatettava. Kukapa ei toivoisi työllisyysasteen nousua, vakaata talouskasvua ja hyvinvointipalvelujen turvaamista. Viime vuosina olemme kuitenkin nähneet lainsäädännössä enemmän veivaamista ja poliittista hurlumheitä kuin systeemitason muutosta. Mitä jos vaihtaisimme näkökulmaa ja miettisimme, miten lainsäädäntö toimisi tehtäviensä mukaisesti raamittajana ja oikeuksien takaajana ja jättää työelämän arjelle nykyistä enemmän tilaa?

Yritykset menestyvät osaamisella, uudistumisella ja innovoimalla. Tuotannon kustannukset ovat vain yksi tekijä kokonaisuudessa. Ilman osaavaa ja sitoutunutta työvoimaa ei yritys kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa pärjää.
Työelämän tutkimuksessa ja kirjallisuudessa korostuu mielekäs työelämä tuottavuuden keskeisenä ajurina. Tämä on arkista psykologiaa: komentelu ja käskeminen eivät motivoi. Silti työelämää raamittavassa lainsäädännössä uskotaan edelleen enemmän keppiin kuin porkkanaan: Aktivoidu pykälien määrittämällä tavalla tai työttömyysturvaasi leikataan. Pidentäkää työaikaa, tai viemme työntekijöiltänne turvaa. Hyväksykää irtisanomisuudistuksemme, jos ette, viemme sen läpi väkisin.

Politiikanteon ja juhlapuheiden välillä aukeaa kuilu. Päättäjät puhuvat Suomesta innovaatiovetoisena korkean osaamisen maana, mutta samaan aikaa työelämää tarkastellaan tehtaana, joka puskee ulos tehokkaasti, kontrolloidusti ja halvalla ennalta määrättyjä suoritteita.

Työelämää ja työmarkkinoita pitää uudistaa, mutta muutoksen tulee lähteä mahdollistamisesta kontrolloimisen sijaan. Todellinen ja kestävä kasvu löytyy korkeasta työllisyysasteesta, osallisuudesta ja innovaatioista, uudella tavalla tekemisestä.

Työelämässä on kiistatta paljon sääntelyä. Sille on kuitenkin paikkansa ja perusteensa. Peruslähtökohtana on suojella työsuhteen heikompaa osapuolta, työntekijää. Yhteisellä lainsäädännöllä estetään lisäksi epätervettä kilpailua.

Koska olet kuullut menestyvän yrityksen valittavan, että hyvin menee, mutta ilman työelämän lainsäädäntöä menisi vielä paremmin? Eniten meteliä pitävät ne, joiden liiketoiminnassa on muutenkin haasteita. Lainsäädännön rimaa laskemalla ei taso nouse.

Suomen pitää jatkossakin tähdätä innovaatioiden ja hyvän työelämän mallimaaksi. Uudet ajatukset, tuotteet ja palvelut eivät kuitenkaan synny hallitusohjelmaneuvotteluissa tai ministeriöiden muistioista. Ne syntyvät työpaikoilla, työelämän arjessa, jos ovat syntyäkseen.

Muutosta voi vauhdittaa hyvällä ja harkitulla sääntelyllä. Poukkoileva lainsäädäntö synnyttää työelämään vain turhaa kinaa ja kitkaa.

Artikkeli on julkaistu Talouselämässä 21.12.2018

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *