Tee toisin, osa 6: Kaksi toimistotyöntekijää

Kaverukset aloittivat uusissa töissä. Hommat olivat kiinnostavia, sai olla ihmisten kanssa puheissa ja tekemisissä. Uudet työkaverit vaikuttivat tyytyväisiltä. Harva näytti kiinnittävän huomiota värillisiin viiruihin, jotka he molemmat olivat maalanneet otsaansa, silmien väliin.

Kaverukset olivat innoissaan paitsi uudesta työstään, myös uudesta aatteesta, uskonnosta, joka kehotti tekemään hyvää, uskomaan ja luottamaan jumalaan ja etsimään itseään ja tasapainoista elämää muita vahingoittamatta. Merkkinä uskostaan, hindulaisuuden krishna-suuntauksesta, nuoret olivat maalanneet otsaansa tilakan. Se osoitti heille itselleen ja muille, että he ottivat valintansa vakavasti.

Eräänä päivänä nuorten esimies saapui paikalle. Hän ei maalauksia nuorison naamoissa ymmärtänyt.

”Kuulkaas, huomenna kun tulette töihin, on sitten naama pesty”, esimies edellytti.

”Mutta tämä kuuluu meidän uskontoon”, sanoivat he. Esimiestä ei juuri kiinnostanut.

”Kuuluu tai ei, työpaikalle naamamaalaukset eivät kuulu”, hän linjasi.

Seuraava työpäivä koitti. Kaveruksista toinen oli lukenut krishna-ohjeita tarkemmin ja todennut, ettei tilakan maalaaminen arkisiin menoihin ollut välttämätöntä. Hän jätti merkin pois. Kyseessä ei ollut niin iso tai tärkeä asia.

Toinen kaveruksista ilmaantui töihin uudelleen maalattu tilaka otsassaan. Hän oli päättänyt, että kyseessä oli arvovalinta. Merkki oli osa häntä, ja työnantaja saisi hänet ottaa tai jättää.

Esimies saapui paikalle, huomasi nuoren, merkin toki myös.

”Tämä olikin sinulle tärkeä juttu!”, hän huudahti työntekijän nähdessään.

”Hyvä näin”, hän sanoi ja taputti nuorta olalle. ”Elämässä pitää olla periaatteita.”

Tarinan opetus

Uskonnolliset symbolit työpaikoilla ovat monimutkainen kysymys, enkä tässä puutu siihen laajemmin. Sen sijaan tarinan tarkoituksena on kuvastaa, kuinka työelämässä ja elämässä usein kohtaa tilanteita, joissa joutuu punnitsemaan mukautumisen ja itselleen tärkeiden arvovalintojen välillä. Elämä voi muodostua vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, jos johtotähtenä on aina yksinomaan toisten miellyttäminen.

Kaveruksista toinen teki niin kuin käskettiin, eikä kyseessä ollut hänelle iso asia. Ratkaisusta ei varsinaisesti seurannut mitään.

Toinen piti päänsä ja otti melkoisen riskin: työnantaja olisi voinut antaa varoituksen, ääritapauksessa jopa purkaa työsuhteen (ja ratkaisun oikeellisuutta olisi sitten voitu selvitellä). Toinen kuitenkin katsoi, että hänelle merkki omasta uskonnosta oli tärkeämpi. Pitämällä päänsä hän yllättäen ansaitsi pomon kunnioituksen − käänne, jota kiltisti esimiestä tottelemalla ei olisi tapahtunut.

Tarina julkaistu keväällä 2018 Disruptioita posliinikaupassa -pamfletissa.

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *