Tee toisin, osa 4: Opettaja

Opettajalla oli persoonallinen, teinien mielikuvitusta ruokkiva oma tyyli. Hän oli kalju, pukeutui mustaan ja yleensä nahkahousuihin. 1990-luvun lähiömaailmassa seksuaalivähemmistöistä ääneen puhuminen oli kaikkea muuta kuin arkipäivää. Opettajan olemuksessa oli aineksia, jotka herättivät teineissä juoruilunhalun.
Muistan, kuinka ala-asteelta yläasteelle siirryttäessä opettajasta alettiin puhua.

”Se on ihan varmasti homo”, me koululaiset kuiskuttelimme toisillemme. Kaiken lisäksi opettaja opetti vielä uskontoa − mikä uskomaton ristiriita!

Supina jatkui, kunnes ensimmäinen oppitunti alkoi. Seiskaluokka kokoontui ensimmäiselle uskonnontunnilleen ja tapitti luokan eteen marssivaa miestä. Nahkahousut sillä oli, mustat. Ja musta paita.

Opettaja asettui luokan eteen katsoen meitä oppilaita ystävällisesti ja tarkkaavaisesti.

”Hei kaikille. Minä olen uskonnonopettajanne, ja minä olen homo.”

Siihen loppuivat teinien juoruilut.

Tarinan opetus

Be yourself, everyone else is already taken, Oscar Wilden kerrotaan sanoneen. Tämä tarina tapahtui 1990-luvulla, jolloin seksuaalivähemmistöillä oli Suomessa merkittävästi huonompi asema kuin nykyään. Meillä on silti edelleen paljon tekemistä työelämässä erilaisuuden sietämisen, hyväksymisen ja hyödyntämisen kanssa.

Opettajan oppilaana olen kiitollinen siitä, kuinka hän omalla esimerkillään näytti meille teini-ikäisille, kuinka jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Omaa persoonaa ja tapaa olla ei tarvitse muuttaa. Riittää, että on kohtelias, suora, asiallinen, ystävällinen ja hoitaa työnsä hyvin. Jos persoona tuo työhön plussaa, se on plussaa kaikille.

Tarina julkaistu keväällä 2018 Disruptioita posliinikaupassa -pamfletissa.

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *