Tee toisin, osa 3: Johtaja

Maakunnassa sijaitsevan valtion viraston johtaja oli turhautunut. Joka aamu hän saapui työpaikalle ja välittömästi oven taakse muodostui jonoa. Virkamiehet halusivat tietää, mitä he seuraavaksi tekisivät. Joku halusi kuulla kehuja. Joku halusi kuulla neuvoja. Joku halusi kuulla, mitä johtaja ajatteli hänen muistiostaan tai työstään ylipäätään.

Sama rumba jatkui yleensä pitkälle iltapäivään. Johtajasta alkoi tuntua, että viraston johtajan sijaan hänestä oli kovaa vauhtia tulossa lastentarhansetä. Omille lapsille oli aikoinaan pitänyt keksiä kaikenlaista puuhaa, askartelua, pihaleikkejä ja milloin mitäkin, ja oli hän heitä yrittänyt kehuakin. Tuntui hullulta, että sama toistui aikuisten, ei niin läheisten ihmisten kanssa. Kuinka johtaa virastoa, jos kaikki päivät kuluivat muistioita oikolukiessa ja kommentoidessa?

Eräänä aamuna johtaja saapui virastolle, asettui työpöytänsä taakse, istui tuoliin, nojasi taakse ja pisti päähänsä pahvilaatikon. Hän kuuli ensimmäisten askeleiden lähestyvän käytävältä.

”Hei mä mietin, että mitä mä…” aloitti yksi alainen, kurkkasi työhuoneeseen sisälle ja vaikeni. Johtaja kuuli virkamiehen seisovan hetken hiljaa paikallaan. Käännähdys, loittonevat askelet. Johtaja rentoutui, nojasi hiukan enemmän takaviistoon ja sulki silmänsä pää pahvilaatikossa.

Seuraavat askelet käytävällä, pysähdys ovelle. Ei sanaakaan, loittonevat askelet.

Päivän aikana kukaan ei tullut kysymään johtajalta mitään. Eikä seuraavana päivänä. Työyhteisö oli yhtäkkiä kasvanut aikuiseksi. Virkamiehet osasivat kuin osasivatkin tehdä työnsä ihan itse.

Tarinan opetus

Viisas johtaja tietää, että hänen tärkein tehtävänsä on jakaa vastuuta muille. Pahvilaatikko viraston johtajan päässä on tietysti äärimmäinen esimerkki, mutta työyhteisö selvästi tarvitsi tällaisen signaalin, jotta aikuiset työntekijät alkoivat kantaa aikuisten lailla vastuuta omasta tekemisestään. Voi olla, että ongelma ei niinkään ollut alaisissa kuin johtajassa itsessään: jostain oli työpaikalle pesiytynyt ajatus, että jokaikinen ratkaisu tulisi käyttää johdon tarkistettavana.

Pahvilaatikolla voi tahattomasti antaa passiivisagressiivisen viestin, mutta näennäisen älytön tempaus sinkautti koko työkulttuurin uuteen, vastuuta kantavaan ja jakavaan suuntaan. Johtaja selvästi myös luotti alaisiinsa. Piiloutumalla päiväksi pahvilaatikkoon hän hellästi pakotti myös alaiset luottamaan enemmän itseensä.

Tarina julkaistu keväällä 2018 Disruptioita posliinikaupassa -pamfletissa.

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *