Tuottavuus ei kepillä parane

Suomen talous ja työllisyys kohenevat, mutta työelämän kehittäminen on jumittunut, viimeksi pitkään kiistellyn irtisanomissuojan heikennyksen vuoksi. Hyvä, että sopu löytyi, mutta paremmalle otteelle olisi tarvetta ja tilausta.

Istuva hallitus on tarmokkaasti muokannut työelämän lainsäädäntöä. Työttömyysturvaa on leikattu, työaikalain kokonaisuudistuksesta on annettu eduskunnalle esitys ja työvoimapalveluita sekä työttömyysturvan velvoitteita ollaan uudistamassa tulevia maakuntia silmällä pitäen. Jatka lukemista ”Tuottavuus ei kepillä parane”

Katse isoon kuvaan

Työllisyys kohenee ja talous kasvaa, ainakin jonkin aikaa. Tutkimuslaitokset ennustavat talouden kasvun hiipuvan jo tulevana vuonna. Työllisyysasteen uskotaan hivenen kohenevan.

Työttömien insinöörien määrä on vuodessa laskenut alle viiden tuhannen. Vastavalmistuneet löytävät työtä aiempaa merkittävästi paremmin. Suurin työttömien ikäryhmä on edelleen 60-64-vuotiaat, joita kesällä oli työttömistä insinööreistä lähes viidesosa.

Kaikki tietävät, että työttömyys on suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Ilman työtä ei ihmisillä ole toimeentuloa. Ilman riittävän korkeaa työllisyysastetta hyvinvointivaltion palveluja ei pystytä pitämään pyörimässä. Jatka lukemista ”Katse isoon kuvaan”

Mikä kohtaannossa kiikastaa?

Työelämän kohtaanto-ongelmasta puhutaan paljon. Ihme kyllä, sillä kohtaanto on sanana monille ihmisille vieras ja vaikeasti ymmärrettävä. Se on sitä myös kirjoitusohjelman tekstintarkistukselle. Lyhyesti selitettynä kohtaanto on työmarkkinatermi, jolla tarkoitetaan avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamista tai sen puutetta.

Vielä muutama vuosi sitten lähes koko Suomi uhkasi muodostua yhdeksi äkillisen rakennemuutoksen kriisialueeksi. Nyt suunta on eri. Esimerkiksi Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa nauttivat niin sanotusta positiivisesta rakennemuutoksesta.

Huonossa rakennemuutoksessa firmat pistävät laput luukulle ja työntekijät kilometritehtaalle. Iloisessa rakennemuutoksessa talous kasvaa ja elinkeinoelämässä menee hyvin, mutta osaajia puuttuu. Jatka lukemista ”Mikä kohtaannossa kiikastaa?”

Kilpailukiellot pesiytyivät suomalaiseen työelämään

Rekrytointiprosessin päätteeksi insinööri saa eteensä työsopimuksen. Ei muuta kuin nimi alle ja työt voivat alkaa. Harva kyseenalaistaa tässä vaiheessa työnantajan ehdotuksen, vaikka välillä pitäisi. Moni nimittäin päätyy allekirjoittamaan sopimuksen, jossa samalla sitoutuu olemaan vaihtamatta kilpailevalle työnantajalle, jopa sakon uhalla.

Suomen työmarkkinoiden jäykkyyksistä puhutaan paljon. Aivan liian usein kuitenkin keskitytään kurmottamaan työttömiä tai vaatimaan työntekijän turvan purkamista. Yksi tehokas keino työmarkkinoiden toimivuuteen on kilpailukieltosopimusten rajoittaminen.

Jatka lukemista ”Kilpailukiellot pesiytyivät suomalaiseen työelämään”