Tuottavuus ei kepillä parane

Suomen talous ja työllisyys kohenevat, mutta työelämän kehittäminen on jumittunut, viimeksi pitkään kiistellyn irtisanomissuojan heikennyksen vuoksi. Hyvä, että sopu löytyi, mutta paremmalle otteelle olisi tarvetta ja tilausta.

Istuva hallitus on tarmokkaasti muokannut työelämän lainsäädäntöä. Työttömyysturvaa on leikattu, työaikalain kokonaisuudistuksesta on annettu eduskunnalle esitys ja työvoimapalveluita sekä työttömyysturvan velvoitteita ollaan uudistamassa tulevia maakuntia silmällä pitäen. Jatka lukemista ”Tuottavuus ei kepillä parane”

Katse isoon kuvaan

Työllisyys kohenee ja talous kasvaa, ainakin jonkin aikaa. Tutkimuslaitokset ennustavat talouden kasvun hiipuvan jo tulevana vuonna. Työllisyysasteen uskotaan hivenen kohenevan.

Työttömien insinöörien määrä on vuodessa laskenut alle viiden tuhannen. Vastavalmistuneet löytävät työtä aiempaa merkittävästi paremmin. Suurin työttömien ikäryhmä on edelleen 60-64-vuotiaat, joita kesällä oli työttömistä insinööreistä lähes viidesosa.

Kaikki tietävät, että työttömyys on suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Ilman työtä ei ihmisillä ole toimeentuloa. Ilman riittävän korkeaa työllisyysastetta hyvinvointivaltion palveluja ei pystytä pitämään pyörimässä. Jatka lukemista ”Katse isoon kuvaan”

Nyt tuli tyly arvio: ”Ikään kuin Suomi olisi jonkinlainen posliinikauppa” – 10 työelämän tositarinaa valottaa rohkeita toisintekijöitä

Suomi hellii itsestään ajatusta innovaatiovetoisena osaamistaloutena. Silti emme osaa työelämässä jättää toisintekemiselle riittävästi tilaa, väittää Disruptioita posliinikaupassa –pamfletin Kalevi Sorsa -säätiölle kirjoittanut Jenni Karjalainen.

Karjalainen sanooo, että työelämän rakenteellisista jäykkyyksistä puhutaan Suomessa paljon. Joustoja haetaan luomalla uutta, yhtä lailla jäykkää lainsäädäntöä. Jatka lukemista ”Nyt tuli tyly arvio: ”Ikään kuin Suomi olisi jonkinlainen posliinikauppa” – 10 työelämän tositarinaa valottaa rohkeita toisintekijöitä”

Sekava lainsäädäntö ei ole kenenkään etu

Kehysriihessä hallitus teki monia hyviäkin päätöksiä. Muiden ammattiliittojen tavoin Insinööriliitto peräänkuulutti joustoja työttömyysturvan aktiivimalliin ja niitä myös saatiin. Elokuun alusta alkaen ammattiliittojen ja järjestöjen uravalmennukset ja koulutukset on tarkoitus hyväksyä aktiivimallin piiriin.

Työaikalain osalta hallitus ymmärsi olla heikentämättä järjestäytymisen edellytyksiä paikallista sopimista laajentamalla. Jatka lukemista ”Sekava lainsäädäntö ei ole kenenkään etu”