Helsinki on tärkeämpi kuin olemme tajunneet

Väestö tiivistyy luultua kiivaammin, uutisoitiin viikonvaihteessa. Aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n selvitys ennustaa, että Suomen väestö keskittyy etenkin pääkaupunkiseudulle nopeammin kuin on arvioitu. Vuonna 2040 Helsingin seutu on väestöltään yhtä suuri kuin muu Suomi.

Onko kehitys hyvä vai huono, on kysymyksenä toissijainen. Kehitys kehittyy ja se kehittyy kaikkialla maailmassa samaan suuntaan: ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin. Tämä tosiasia olisi korkea aika hyväksyä myös Suomessa.

Jatka lukemista ”Helsinki on tärkeämpi kuin olemme tajunneet”

Metropolipolitiikkaa tarvitaan

”Kiihtyvä kaupungistuminen tiedetään maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, mutta Suomessa keskustelu on kanavoitunut maan sisäisen muuttoliikkeen keskittymisen ihmettelyyn.”

Näin todetaan mm. SAK:n ja Sitran tilaamassa, MDI-tutkimusyhtiön koostamassa metropoliraportissa, joka julkaistiin tammikuun alussa. Ja oikeaan osuu, ikävä kyllä.

Vielä viime hallituskaudella Suomessa ymmärrettiin ja tehtiin metropolipolitiikkaa. Nyt rakennetaan maakuntia ja kinastellaan siitä, suositaanko kaupunkeja vai maaseutuja. Vastakkainasettelun ajan olisi syytä olla ohi. Kestävässä metropolipolitiikassa katseet kääntyvät väistämättä tuleville hallituskausille. Jatka lukemista ”Metropolipolitiikkaa tarvitaan”

Mitä kaupungeista saa sanoa?

Kirjoitin muutama viikko sitten mielestäni melko harmittoman, yleistä yhteiskuntatieteellistä ajattelua ja kansainvälisen median valtavirtakäsitystä myötäilevän kolumnin metropolien asemasta globaalien ongelmien ratkaisemisessa.

Sain palautetta, josta suurin osa oli positiivista. Sain myös kuulla vahvistavani ”demareiden ikivanhaa ja vastenmielistä” erottelua maaseudun ja kaupungin välillä. En ollut tällaisesta ikuisuusprojektista aiemmin kuullutkaan. Jatka lukemista ”Mitä kaupungeista saa sanoa?”