Synkkiä aikoja

14 vuotta sitten asuin puoli vuotta vaihto-opiskelijana Amsterdamissa. Se oli ikävää, synkkää aikaa. Pari kuukautta ennen saapumistani elokuvaohjaaja Theo van Gogh oli brutaalisti lahdattu kaupungin kadulla. Van Gogh oli sitä ennen kuljeskellut vuosikausia ympäriinsä kutsumalla muslimeja termillä geitenneukers, jonka voisi korrektiutta tavoitellen kääntää vuohiinsekaantujaksi.

Pari vuotta ennen van Goghin surmaa Hollannissa salamurhattiin poliitikko Pim Fortuyn – mies, joka kertoi poliitikkona edustavansa uutta aikaa, ei oikeistoa eikä vasemmistoa. Mies, joka sanoi, että jos laillisesti voisi, sanoisi ettei halua Alankomaihin enää yhtä ainutta muslimia.

Tunnelma vuoden 2005 alussa Amsterdamissa oli jäätävä. Ulkopuoliselle tuli selväksi, että muslimeja ei maahan haluttu. Myös meihin muihin tulijoihin, pohjoismaisista opiskelijoista amerikkalaisiin, suhtauduttiin nihkeästi. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli kylmä, kova, luotaantyöntävä. Palasin Suomeen heti kun pystyin, vaikka opiskelijakämpän vuokra meni viimeiseltä kuukaudelta hukkaan.

Alankomaiden historia on hyvin erilainen kuin Suomen. Se sijaitsee keskellä Eurooppaa ja on entinen siirtomaavalta. Väestö on moninaista ja yhteiskunnalliset näkemykset eroavat merkittävästi suomalaiskansallisesta konsensushengestä.

Olen silti viime aikoina miettinyt tuota 14 vuoden takaista Amsterdamissa kokemaani tunnelmaa paljon. En haluaisi ihan edes ajatella sitä, saati kirjoittaa, mutta Suomen ilmapiirissä on nyt paljon samaa.

Kielenkäyttö kovenee. Muita ihmisiä voidaan kutsua miksi vain. Eduskuntavaaliehdokkaita pelottaa liikkua kaupungilla. Timo Soinin kimppuun käytiin, helsinkiläistä maahanmuuttajataustaista ehdokasta tönittiin ja solvattiin. Ehdokkaat eri puolilla Suomea raportoivat vaalitilaisuuksissa liikkuvista häiriköistä.

Samaan aikaan saamme toistuvasti lukea, kuinka Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajia, kuinka Suomen pitää houkutella osaajia. Ikääntyvä kansamme joutuu vaikeuksiin, jollemme onnistu houkuttelemaan ulkomaisia osaajia.

Suomella on monia vahvuuksia. Olemme kaukainen, kylmä ja pimeä maa, mutta täällä on kattavat ja pääsääntöisesti hyvin toimivat julkiset palvelut, koulutettua väkeä, tehokas infrastuktuuri, toimiva oikeusjärjestelmä, puhdas luonto. Suomi on ollut turvallinen maa, maa, jossa vallitsee yhteiskunnallinen luottamus ja vahva me-henki.

Samaan aikaan tämä on maa, jossa jokainen maahanmuutosta puhuva tai maahanmuuttajalta näyttävä kohtaa räiskyvää kielenkäyttöä ja suoranaista vihapuhetta. Joka kerta kun olen julkaissut Facebook-sivuillani kuvan, jossa esiintyy joku ei-kantasuomalaiselta näyttävä ihminen, olen saanut palautetta, että maahanmuuttajat ulos – riippumatta siitä, onko kuvassa esiintynyt ollut suomalainen vai ei.

Suomi on pieni, syrjäinen, mutta avoin maa, jossa elää sitkeä, toisiinsa luottava kansa. Tällä reseptillä olemme pärjänneet ja pärjäämme tulevaisuudessakin, kunhan keskuuteemme pesiytynyt muukalaisviha ei saa yhtään enempää elintilaa.

Jos annamme rasistisen hengen kasvaa ja mellastaa, kuka haluaa muuttaa tällaisen keskelle?

Minä en ole palannut kokemuksieni jälkeen Alankomaihin vielä kertaakaan.

Kirjoitus on julkaistu Iltalehden blogisivustolla 2.4.2019

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *