Setäkuiskaaja vitsailee vakavalla asialla: ”Etuo­i­keuk­siensa kyytipojaksi pitää sen verran kestää, että joku voi sediksi kutsua”

Saa­te­taan ku­vi­tel­la ja väi­te­tään­kin, et­tä su­ku­puol­ten vä­li­nen tasa-ar­vo on saa­vu­tet­tu ja et­tä asi­as­ta vouh­kaa­mi­sen jou­taa jo lo­pet­taa. Se­tä­kuis­kaa­ja Jen­ni Kar­ja­lai­sen mu­kaan ai­van niin au­voi­sas­ti asi­at ei­vät vie­lä ole.

– Tä­mä­hän on se val­koi­sen kes­ki-ikäi­sen he­te­ro­mie­hen taak­ka, et­tä väis­tä­mät­tä on vä­hän etuo­i­keu­te­tum­mas­sa ase­mas­sa kuin kaik­ki muut.

Eri­tyi­ses­ti työ­e­lä­män nä­kö­kul­mas­ta asi­aa tar­kas­te­le­va Kar­ja­lai­nen sa­noo, et­tä etuo­i­keu­det te­ke­vät hel­pos­ti so­ke­ak­si ei­kä sel­lais­ten naut­ti­ja vält­tä­mät­tä huo­maa, et­tä kai­kil­le asi­at ei­vät vält­tä­mät­tä jär­jes­ty yh­tä hel­pos­ti. Tätä ym­mär­rys­tä hän pyr­kii li­sää­mään. Kuis­kaa­mal­la.

In­si­nöö­ri­lii­ton joh­ta­va­na asi­an­tun­ti­ja­na toi­mi­va Kar­ja­lai­nen on työs­ken­nel­lyt mie­hi­sis­sä pii­reis­sä. Hä­nen ha­vait­tiin pär­jää­vän mai­ni­os­ti mer­kit­tä­väs­sä­kin ase­mas­sa ole­vien her­ra­hen­ki­löi­den kans­sa.

Hä­net ni­met­tiin se­tä­kuis­kaa­jak­si.

Ni­mi­tyk­sel­lä vii­ta­taan 90-lu­vun He­vos­kuis­kaa­ja-elo­ku­van myö­tä yleis­ty­nee­seen kuis­kaa­mi­sen mer­ki­tyk­seen.

Elo­ku­vas­sa ku­vail­tiin luon­nol­li­sek­si he­vos­tai­dok­si kut­sut­tua he­vos­ten kou­lu­tus- ja kä­sit­te­ly­me­ne­tel­mää. Tii­vis­tet­ty­nä se poh­jau­tuu aja­tuk­seen, jon­ka mu­kaan esi­mer­kik­si ki­vul­la pa­kot­ta­mi­sen si­jaan he­vo­sen luon­nol­li­sen ole­mi­sen ym­mär­tä­mi­nen ja sen mu­kaan toi­mi­mi­nen tuot­taa tyy­dyt­tä­väm­män tu­lok­sen niin kou­lut­ta­jal­le kuin kou­lu­tet­ta­val­le­kin.

Sen koom­min on löy­ty­nyt koi­ra-, vau­va- ja mui­ta kuis­kaa­jia, jot­ka osaa­vat lä­hes­tyä koh­tei­taan tai­ta­vas­ti.

Vaik­ka van­ho­jen ra­ken­tei­den pe­rin­tö­nä eri­tyi­ses­ti joh­to­pai­koil­la näh­dään edel­leen pal­jon mie­hiä, ei se­täi­ly kui­ten­kaan se­li­ty Jen­ni Kar­ja­lai­sen mu­kaan pel­käs­tään su­ku­puo­lel­la. Hän sa­noo pär­jää­vän­sä se­tien kans­sa eh­kä osin sik­si, et­tä se­tyyt­tä löy­tyy hä­nes­tä it­ses­tään­kin.

Ei­kä se­tyys ole vält­tä­mät­tä edes huo­no asia.

– Hy­vää se­täi­lyä su­ku­puo­les­ta riip­pu­mat­ta on sel­lai­nen, et­tä te­kee omaa jut­tu­an­sa ei­kä niin vä­li­tä jo­kai­ses­ta pik­ku­ri­sah­duk­ses­ta ja sii­tä, et­tä tyk­kää­vät­kö kaik­ki muut sii­tä.

Sitä voi­si kut­sua it­se­var­muu­dek­si­kin. Huo­no se­täi­ly on kui­ten­kin toi­nen jut­tu, ja se ju­miut­taa ase­tel­mia.

– Huo­noa se­täi­lyä on sel­lai­nen, et­tä olet­taa, et­tä koko maa­il­ma toi­mii niin kuin juu­ri mi­nun nä­kö­kul­mas­ta­ni on mu­ka­vaa ja sit­ten när­käs­ty­tään, kun kaik­ki ei­vät ole­kaan juu­ri sa­maa miel­tä kuin minä.

Täl­lai­si­a­kin hen­ki­löi­tä voi kui­ten­kin koh­da­ta ra­ken­ta­vas­sa hen­ges­sä. Sen Kar­ja­lai­nen tai­taa, ja sen mo­net muut­kin ha­lu­a­vat op­pia.

Saa­tu­aan ka­ve­ril­taan se­tä­kuis­kaa­jan tit­te­lin hän kek­si jär­jes­tää asi­aa kä­sit­te­le­vän työ­pa­jan. Se täyt­tyi no­pe­as­ti. Me­dia tart­tui ai­hee­seen. Vii­me vuon­na Kar­ja­lai­nen esit­te­li aja­tuk­si­aan use­am­man tie­do­tus­vä­li­neen ka­na­vis­sa.

Tänä ke­vää­nä kuis­kaa­mi­nen ja­los­tui Se­tä­kuis­kaa­jan kä­si­kir­jak­si. Myös aja­tus on ke­hit­ty­nyt eteen­päin. Al­ku­ai­ko­jen mah­tai­le­vien ja tär­kei­den se­tä­mies­ten li­säk­si eri se­tä­tyyp­pe­jä on syn­ty­nyt koko liu­ta muka-tie­dos­ta­vis­ta se­däyt­tä­jis­tä ru­no­sie­lui­siin se­tä­lii­nei­hin ja työ­e­lä­män te­ko­pök­ke­löi­hin.

Kat­ta­vuu­des­saan se­tä­lis­ta luo vai­ku­tel­man, et­tä ai­na­kaan mies ei voi ol­la pää­ty­mät­tä jon­kin­lai­sek­si se­däk­si.

Ky­sy­mys on kui­ten­kin huu­mo­ris­ta, va­ka­val­la asi­al­la vit­sai­lus­ta.

Mie­hil­le ja mie­hiin lii­tet­tä­vil­le mie­li­ku­vil­le nau­res­ke­lu voi­tai­siin ko­kea il­ke­äk­si, mut­ta Kar­ja­lai­nen sa­noo saa­neen­sa ne­ga­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta vain har­vak­sel­taan. Val­taa­pi­tä­vil­le vi­noi­lu ko­e­taan hy­väk­syt­tä­väm­mäk­si kuin alis­te­tuil­le ilk­ku­mi­nen. Ylös­päin on so­pi­vam­paa lyö­dä, sa­noo Kar­ja­lai­nen, joka as­tuu en­si vii­kon­lop­pu­na ke­hään nyrk­kei­lyn SM-kar­sin­ta­tur­nauk­ses­sa.

– On­han täs­sä sel­lai­nen punch up -ase­tel­ma. Etuo­i­keuk­sien­sa kyy­ti­po­jak­si pi­tää sen ver­ran kes­tää, et­tä joku voi se­dik­si kut­sua.

Kar­ja­lai­sen mu­kaan se­dät ei­vät ole ko­ke­neet kuis­kaa­mis­ta hyök­kää­vä­nä tai tuo­mit­se­va­na. Päin­vas­toin se on he­rät­tä­nyt ajat­te­le­maan.

– Se­dät ovat it­se­kin ru­ven­neet poh­ti­maan, et­tä käyt­täy­dy­tään­kö me niin kuin mit­kä­kin se­tä­mie­het ja voi­si­ko sitä pa­ran­taa.

Näi­tä aja­tuk­sia on Kar­ja­lai­sen tie­to­jen mu­kaan pyö­ri­tel­ty esi­mer­kik­si Aka­van hal­li­tuk­ses­sa.

– Omis­sa työ­ym­py­röis­sä­ni ja tut­ta­va­pii­ris­sä­ni se­tä­o­le­te­tut ovat ru­ven­neet miet­ti­mään, et­tä em­me­hän voi ol­la niin, et­tä Jen­ni ky­syy, et­tä kaa­de­taan­ko kah­via, kun hän on ai­noa nai­nen pai­kal­la.

Jen­ni Kar­ja­lai­sen opis­sa ei luo­da vas­tak­kai­na­set­te­lua, vaan py­ri­tään löy­tä­mään yh­tei­nen sä­vel. Se­tien edes­sä ei pidä omak­sua alis­tet­tua ase­maa. Ih­mi­set tu­li­si koh­da­ta mo­lem­min puo­lin ih­mi­si­nä, omi­na per­soo­ni­naan, ei ole­tet­tu­jen roo­lien­sa kaut­ta. Se­tyy­den voi vält­tää opet­ta­mal­la it­sel­leen ja hy­väk­sy­mäl­lä, et­tä kaik­ki ih­mi­set ei­vät näe maa­il­maa sa­mal­la ta­val­la.

Tuo miel­le­tään koko ajan laa­jem­min tär­ke­äk­si, kun maa­il­ma ja työ­e­lä­mä muut­tu­vat. Me­nes­ty­mi­nen edel­lyt­tää eri­lais­ta toi­mi­mis­ta kuin en­ti­sai­koi­na. Luo­va ta­lous ei toi­mi sa­mal­la ta­val­la kuin teh­taan liu­ku­hih­na­ryk­ment­ti.

– Maa­il­ma muut­tuu avoi­mem­mak­si koko ajan. On net­ti ja some, työ­tä teh­dään ver­kos­tois­sa. Se on iso haas­te sel­lai­sel­le, joka on tot­tu­nut, et­tä voi mö­köt­tää omas­sa kul­ma­huo­nees­saan ja ja­el­la käs­ky­jä muil­le. Sel­lai­nen ei oi­kein enää käy, Kar­ja­lai­nen poh­tii.

Su­ku­puo­li­roo­leis­ta va­pau­tu­mi­nen on yk­si osa ko­ko­nai­suut­ta.

– Työ­e­lä­mäs­sä­kin ih­mi­set ha­lu­a­vat tie­tää, mitä heil­tä odo­te­taan ja mikä on hei­dän roo­lin­sa. Työl­tä kai­va­taan mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä ja sitä, et­tä voi pis­tää omaa per­soo­naa pe­liin.

Vie­lä täl­lä het­kel­lä joh­to­paik­ko­ja pi­tä­vät mo­nis­sa ta­pauk­sis­sa vii­me vuo­si­tu­han­nel­la kan­nuk­sen­sa hank­ki­neet mie­het, jot­ka kai­paa­vat kuis­kaa­mis­ta. Kar­ja­lai­nen us­koo, et­tä suun­ta on kui­ten­kin pa­rem­paan.

– Kyl­lä­hän nuo­ret suh­tau­tu­vat mo­niin asi­oi­hin pal­jon, pal­jon mut­kat­to­mam­min, ku­ten esi­mer­kik­si sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töi­hin tai muis­ta kult­tuu­reis­ta tu­le­viin. Nuo­ril­le on jo­ten­kin luon­te­vam­paa suh­tau­tua ih­mi­siin ih­mi­si­nä.

Julkaistu Oulu-lehdessä 11.4.2019

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *