Olen edelleen saanut huomata, että siinä missä jonkun huumorintajua setäkuiskaaja-termi kutkuttelee, tuntuu toisista sedittely turhalta tai ikävältä. Keskustelua setä-, täti, tyttö-, poika- ja pökkelötyypittelyistä voi ja kannattaa jatkaa, mutta tärkeintä on tämä: olemme kaikki ihmisiä, joilla on oikeus tulla kohdatuksi ja kohdelluksi ihmisinä.
Ihmisten kohtaaminen ihmisinä on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Olen viime vuosina käynyt usein puhumassa erilaisille kuulijoille yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, mikä vaikuttaa olevan vaikeaa sekin.
Moni kaipaa vinkkejä siihen, miten oma persoona häivytetään mahdollisimman kauas taka-alalle ja joilla miten omaksutaan valtava määrä faktoja, mielellään numeroita, jotka voi tehokkaasti pakkosyöttää lobbauksen kohteelle.
Suurin hämmästys syntyy yleisössä aina, kun kerron ihmisten olevan ihmisiä. Päättäjät ovat ihmisiä, sedät ovat ihmisiä, minä olen ihminen, sinä olet ihminen. Työelämässä piiloudutaan niin usein roolihaarniskan erilaisten roolien alle, että ihmisyys hämärtyy.
Rooleilla on etunsa, mutta myös haittansa. Jos rooliinsa takertuu liian tiukasti, tulee roolista siitä voi tulla helposti haarniska, jonka taakse ihminen katoaa. On harhakuvitelma, että esimerkiksi taitavimmat lobbarit saisivat päättäjät kantojensa taakse esittelemällä heille tehokkaasti uskottavia faktoja.
Ihmisiä kun kiinnostavat ensisijaisesti ihmiset. Se on perusvaistomme, jota ei pitäisi piilotella vaan hyödyntää. Toimiva vuorovaikutus on hyvin arkijärkistä: jos jokin toimii, se toimii. Jos vuorovaikutus ei toimi, hankaus harvoin jää huomaamatta.
Voit helposti ajatella, että setä on rasittava pänkkipää, joka ei ymmärrä sinua. Saatat olla arviossasi jopa oikeassa. Jos kuitenkin haluat yhteistyön parantuvan tai edes kehittää itseäsi ja omia vuorovaikutustaitojasi, yritä ymmärtää setää.
Olennaista on ymmärtää, että setä ei ole vihollinen, vaan ystävä. Kun vuorovaikutus sujuu, sedästä saa kullanarvoisen tukijan ja kokeneen mentorin. Parhaimmillaan setäystävä auttaa työelämässä suorituksiin, joihin et yksin pystyisi.
Kuiskaamisen ydinsanoma on tämä: muutetaan maailmaa olemalla kivoja toisillemme. Yritetään kuunnella, yritetään ymmärtää.
Ihmisten kohtaaminen ihmisinä, tunteineen, puutteineen ja vajavaisuuksineen, voi olla vaikeaa. Ihmisenä oleminen on vaikeaa. Elämän kestäminen on vaikeaa, vuorovaikutus on vaikeaa.
Samaan aikaan ihmisyys ja inhimillisyys on elämässä kiinnostavinta, tärkeintä ja arvokkainta. Vaalitaan sitä.
Setäkuiskaajan keväinen blogisarja päättyy tähän. Kiitos kaikille lukijoille!