Pörssiklubi voisi tulla tälle vuosi­tuhannelle

Pörssiklubin jäsenhaku on parhaillaan auki. Hakemuksia hyväksytään merkittävän aseman ehdokkailta, jotka tunnetaan nuhteettomina, miespuolisina yhteiskunnan jäseninä. Klubin kyvyttömyyttä uudistua hyväksymään ansioituneita ihmisiä on mahdoton käsittää.

Suomalainen yhteiskunta hukkaa valtavan määrän osaamista ummehtuneiden sukupuolittuneiden asenteiden vuoksi.

Pörssiklubi kertoo verkkosivuillaan kehittyneensä ja nykyaikaistuneensa. Epäselväksi jää, koska nykyaikaistuminen saavuttaa pisteen, jossa merkittävää yhteiskunnallista asemaa ei määritetä sukupuolen perusteella.

Verkkosivut kuvaavat suorastaan liikuttavaan sävyyn, kuinka Pörssiklubi on ottanut mallia ”englantilaisesta klubimaailmasta”. Linjaus ei kieli muusta kuin huonosta itsetunnosta.

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet ovat aivan muualla kuin brittiläisessä vanhakantaisessa luokkayhteiskunnassa. Suomi on pienestä väestöstään ja syrjäisestä sijainnistaan huolimatta pärjännyt tasa-arvoisena ja matalien hierarkioiden maana, jossa naiset ja miehet ovat rakentaneet yhteiskuntaa yhdessä, rinta rinnan.

Vanhakantaisuudelta ei pelasta hiljan perustettu Naisten oma pörssiklubi. Missä muualla työelämässä tai vaikuttamisverkostoissa ihmisiä jaoteltaisiin näin räikeästi omiin leireihinsä sukupuolen perusteella?

Erilaisuus on rikkaus. Nurkkakuntaisuus sen sijaan köyhdyttää mielet ja näivettää innovaatiot. Pienenä maana Suomella ei ole varaa heittää hukkaan inhimillistä potentiaalia.

En vastusta eliittikerhoja sinänsä, mutta toivon, että etenkin yhteiskunnallisesti merkittävien yhteisöjen kriteerit vastaisivat nykypäivän ymmärrystä tasa-arvosta.

Ansioituneiden herrojen kerhojen on aika päivittää itsensä ansioituneiden henkilöiden yhteisöiksi.

Jenni Karjalainen

johtava asiantuntija, VTM

Julkaistu Kauppalehdessä 11.9.2018

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *