Ulkomaiselle työvoimalle yhdenvertaiset ehdot

Pääkirjoitus (HS 4.10.) käsitteli työvoiman liikkuvuutta ja työvoiman saatavuusharkintaa asialliseen ja tasapainoiseen tyyliin. Kiitos siitä.

Julkisessa keskustelussa usein sekoittuu, keitä tarveharkinta koskee ja keitä ei. Esimerkiksi insinööri luetaan yleensä eri­tyisosaamista vaativaksi asiantuntijatehtäväksi, joka ulkomaa­laislain mukaan ei kuulu tarveharkinnan piiriin.

Kysymys siitä, onko tarveharkinta tätä päivää, on oma keskustelunsa, jota on tärkeää käydä. Tulevaisuudessa teknologia toivottavasti ratkaisee osan työvoiman tarpeen ja tekijöiden kohtaantoon liittyvistä haasteista, ja byrokratiaa saadaan merkittävästi vähennettyä. Jatka lukemista ”Ulkomaiselle työvoimalle yhdenvertaiset ehdot”

Sääntely on ystävä

Vielä vuosi sitten vaikutti siltä, että joka toinen valtakunnassa järjestetyistä seminaareista käsitteli digitalisaatiota. Tuota ilmiötä, joka muuttaa kaiken: talouden, työmarkkinat, ihmisten keskinäiset suhteet, tavat olla, ajatella, ansaita.

Kaikki, mikä on digitalisoitavissa, digitalisoidaan, sanotaan. Uskon, että näin on: eri asia, millä aikajänteellä. Vaikka prosessointiteho teknisesti tuplaantuu parin vuoden välein, aiheuttavat ihmisaivot tässä ihmisten tekemässä maailmassa kitkaa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Jatka lukemista ”Sääntely on ystävä”

Työvoimapalveluja tuunaamassa

Maan hallitus kokoontuu ensi viikolla budjettiriiheen päättämään, mihin julkisia varoja ensi vuonna käytetään. Talouden vire on merkittävästi parempi kuin vuosiin ja työllisyys näyttää hiljalleen kohenevan. Silti tarvitaan lisätoimia.

Työelämä muuttuu, työt irtoavat ajasta ja paikasta. Elinkeinorakenteen murros muovaa työmarkkinoita uusiksi. Työurat muistuttavat enemmän palasista muodostuvaa mosaiikkia kuin entisaikojen monoliittia, jossa samalla työnantajalla työskenneltiin työuran alusta loppuun.

Muutosvoimien puristuksessa on erityisesti julkinen työvoimahallinto. Siihen ovat koko lailla tyytymättömiä kaikki, työnhakijoista työnantajiin. Mikä siis neuvoksi? Jatka lukemista ”Työvoimapalveluja tuunaamassa”

Toivotaan, toivotaan

Työttömät pakotetaan tehtailemaan hakemuksia. Työttömyysturvan menettää, jos työtön harhautuu itse aktivoitumaan ilman viranomaisen ohjaamia aktivointitoimenpiteitä. Kaikki työttömät haastatellaan kolmen kuukauden välein. Digitaalisella työmarkkinatorilla ratkaistaan Suomen kohtaanto-ongelmat.

Työvoimapolitiikassa tapahtuu nyt niin paljon, että monella asiantuntijallakin on vaikeuksia pysyä perässä. Työryhmien raportteja ja selvityksiä on tehtailtu työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi kolmessa muussakin ministeriössä. Huoli on yhteinen ja ymmärrettävä. Työllisyys näyttää hiljalleen kohentuvan, mutta suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus on pitkälti kiinni siitä, että vielä useampi saadaan kiinni työelämään ja kasvattamaan veronmaksajana yhteistä pottia. Jatka lukemista ”Toivotaan, toivotaan”

Työvoimapolitiikan työkaluja roskiin

Työvoimapolitiikka on harvan mielestä maailman innostavin tai nykyaikaisin politiikan ala. Työvoimapalveluissa pyöritellään papereita ja täytellään lomakkeita. TE-toimiston tädit ja sedät eivät ymmärrä maailman menosta, työtöntä hyppyytetään luukulta toiselle. Työttömyysturva meni, kun täytti lomakkeen väärin. Kuulostaako tutulta?

Nyt hallitus on tarttunut toimeen ja päättänyt soten siivellä uudistaa tämän kaiken. Ajatus on periaatteessa hyvä: työvoimapalvelut ovat selvästi jääneet jälkeen työmarkkinoiden muutoksesta. Kasvupalveluiden nimellä kulkevan uudistuksen myötä työllisyys- ja yrittäjyyspalvelut annetaan kaikkinensa maakuntien hoidettavaksi.

Tässä ollaan tekemässä iso virhe, jota on vaikea perua. Työvoimapolitiikalla on tähän asti pyritty ja jossain määrin onnistuttu tasaamaan suhdanteista johtuvia vaihteluja; panostamaan valtion tasolla sinne, missä panoksia eniten tarvitaan. Jatka lukemista ”Työvoimapolitiikan työkaluja roskiin”

Hyvät asiat ovat hyviä, huonot huonoja

Euroopan komissiolta odotetaan tänään EU:n tulevaisuusasiakirjaa. Unioni on valtaisassa muutospaineessa. Talouskasvu pysyy vaimeana ja populismi nostaa päätään eri puolilla maailmaa. Nyt jos koskaan tarvittaisiin näkemystä, suuntaa, valintoja ja päätöksiä siitä, mitä Euroopassa halutaan tehdä ja mihin suuntaan unionia halutaan rakentaa.

Vuosi 2016 jäi monen mieleen annus horribiliksena. Taloudellisen epävarmuuden ja yleisen turvattomuuden seurauksena britit äänestivät itsensä ulos EU:sta ja amerikkalaiset valitsivat presidentikseen henkilön, joka ei ainakaan edusta perinteistä poliittista eliittiä, omintakeista bisneseliittiä kylläkin. Epävarmuuden tunnetta lisäsivät eri puolilla Eurooppaa tapahtuneet terrori-iskut, jotka yhä laajempaa valtaa tavoittelevat ja demokratiaa vieroksuvat johtohahmot maailmalla osaavat taitavasti hyödyntää. Jatka lukemista ”Hyvät asiat ovat hyviä, huonot huonoja”

Tylsästä työllisyydenhoidosta

– Älä kirjoita työllisyydestä, se on niin tylsä aihe, sanoi nuorempi kollega, kun kerroin rustaavani blogia. Näin taitaa ajatella myös maan hallitus, joka näyttää mieluiten askaroivan erilaisten palvelumarkkinoiden luomisessa työllisyydenhoidon jäädessä yhä pahemmin retuperälle.

Vuodenvaihteessa talousmittarit värähtivät vihdoin hiukan parempaan. Myös joulun alla julkaistut marraskuun luvut osoittivat työttömyyskehityksen taittuneen. Korkeasti koulutettujen työttömyyden kasvu on pysähtynyt.

Hyvänlaatuinen kehitys ei kuitenkaan saa antaa unohtaa, että työttömyysluvut ovat edelleen karut. Työttömiä työnhakijoita on Suomessa on 328 500, joista yli 46 000 korkeasti koulutettuja. Vaikka insinöörien työttömyys on vuodessa alentunut parilla prosenttiyksiköllä, on insinöörejä työttömänä marraskuun lukujen mukaan 6 635. Jatka lukemista ”Tylsästä työllisyydenhoidosta”

Mikä ei tapa, ahdistaa

Joitakin vuosia sitten Euroopassa oli yksi suuri kriisi, eurokriisi. Mieleen on jäänyt suomalaisen ykkösrivin ekonomistin luento, jossa käytiin asiantuntevasti läpi yhteisvaluutan tunnetut valuviat ja tarvittavat rakenteelliset uudistukset.

Suomen ekonomisti asemoi osaksi kurinalaista taloudenpitoa korostavaa, Saksan johtamaa rintamaa. Pohjoismaita edustavalle kuulijakunnalle pitämässä esityksen hän päätti sanojensa mukaan vanhaan suomalaiseen sananparteen: ”Mikä ei tapa, vahvistaa.”

Tässä kohtaa oli pakko kertoa faktat muuten taitavalle taloustietäjälle, ettei sananlasku edustanut vanhaa kalevalaista kansanperintöä, vaan oli laina synkistelyyn ja yleiseen mahtipontisuuteen taipuvaiselta saksalaisfilosofilta Friedrich Nietzscheltä. Sekaannus taisi omalta osaltaan todistaa, että suomalaista saksalainen mielenmaisema viehättää, etenkin talouspolitiikassa. Ordnung muss sein!

Synkkiä aikoja on tosiaan koettu. Vaikeuksien vahvistavasta vaikutuksesta en ole vakuuttunut. Talouskriisin rinnalle on Suomessa kehittynyt pitkittyvä työllisyyskriisi. Pian saattaa olla käsissä täysmittainen demokratiakriisi, jollaisia muissa länsimaissa jo nähdään. Ja kun kriisi on päällä, toimitaan, kuten ihminen tiukassa paikassa toimii: hetki kerrallaan, kädestä suuhun, tulevaisuutta sen pidemmälle suunnittelematta.

Suomessa valtiontaloutta viilaillaan mallilleen sieltä täältä leikkaamalla. Julkisia palveluita tehostetaan luomalla uusi hallinnollinen väliporras, maakunnat. Tekemistä riittää, mutta horisontti sen kun hämärtyy.

Tutkimus- ja kehityspanoksissa on tuoreimpien tilastojen mukaan valuttu alle kolmen prosentin. Tulevaisuudenusko rapautuu, investoinnit antavat odottaa itseään. Sivumennen sanoen myös Saksa, toisin kuin esimerkiksi Ruotsi tai Tanska, on jäänyt TKI-panoksissa kolmen prosentin heikommalle puolelle. Globaalia kärkeä edustavat yli neljän prosentin ponnistaneet Etelä-Korea ja Israel.

Taustaltaan eteläkorealainen ekonomisti Ha-Joon Chang vieraili syksyllä Suomessa hämmästelemässä, mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa.

”Kun kuulen pohjoismaalaisten puhuvan mallinsa hylkäämisestä, pimahdan”, Chang sanoi. Hän ei voinut käsittää esimerkiksi keskustelua työttömyysturvan leikkaamisesta kilpailukyvyn parantajana. ”Eivät ongelmanne mitenkään voi johtua työttömyysturvasta, eihän sitä toissavuonna keksitty?” Chang ihmetteli.

Changin mielestä Suomessa näperrellään hyvinvointivaltion heikentämisen parissa, kun olisi tuhannen taalan paikka hyödyntää historiallisen halpaa velkarahaa ja hyödyntää sitä panostamalla esimerkiksi vihreään talouteen ja tulevaisuuden teknologiaan.

”Aiotteko kilpailla palkoissa kiinalaisten kanssa ja laskea niitä 85 prosentilla? Seuraavaksi kilpailette ehkä etiopialaisten kanssa? Ette voi tehdä niin. Tarvitsette osaavaa työvoimaa, insinöörejä, infrastruktuuria, koulutusta.”

Tätä kaikkea meillä on, ainakin toistaiseksi. Nämä kaikki ovat Suomen kaltaisessa harvaan asutussa syrjäisessä maassa saavutuksia, eivät mitään itsestäänselvyyksiä.

Saksalaisia emme ole, kiinalaisiksi emme halua tulla – olkaamme siis suomalaisia, omia vahvuuksiamme vaalien.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies

Julkaistu Insinööri-lehdessä 15.11.2016

Insinööri ja osaamisen ihme

Isoisäni oli insinööri. Hänellä oli vanha Datsun, joka osasi hämmästyttäviä temppuja. Auto kiihdytti hiekanjyvän yli ja kaasutti läpi kuralätäkön. Ei se ihan Ritari Ässän auto ollut, mutta lapsen mielikuvituksessa melkein.

Isoisällä oli myös tyhjältä näyttävä taikalaatikko, jonne vain hän sai ilmestymään Vicks-kurkkupastillin. Joskus teininä löysin laatikon ja yritin temppua itse, mutta en osannut.

Insinöörit ovat aina olleet minulle mysteeri. He ovat ihmeellisiä. He tietävät, miten asiat toimivat, purkavat koneita ja kasaavat niitä.

Insinööri ymmärtää, mikä on derivaatta ja mitä sillä tehdään. He osaavat paitsi laskea, myös tehdä asioita, jotka oikeasti toimivat. He suunnittelevat itsestään kulkevia autoja ja 3D-tulostimia, analysoivat virtaukset ja vasteet sekä valjastavat molekyylit ja mutterit tehokkaaksi tuotantoprosessin osiksi. Kun muut vouhkaavat digitalisaatiosta ja esineiden internetistä, insinööri kohauttaa olkiaan: onhan noita antureita suunniteltu ja asennettu jo vuosikymmeniä.

Vuosituhannen taite oli Suomessa insinöörien kulta-aikaa. It-ala kasvoi, Nokia kasvoi. Insinöörit kehittivät uusia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja. Pieni maa ponnisti insinööriosaamisellaan maailman huipulle.

Nyt Suomella eikä insinööreillä mene kovin hyvin. Taloudessa näkyy vain pienenpieniä kasvun merkkejä, eikä vienti meinaa lähteä vetoon millään. Julkisuudessa suuret it-yritykset eivät näy enää innovaatioilla ja osaamisella, vaan irtisanomisilla. Insinöörejä on työttömänä Suomessa yli 7 000.

Mikä vielä huolestuttavampaa, työttömistä insinööreistä melkein neljännes ei usko työllistyvänsä enää koskaan. Arvelevat, että osaaminen on vanhentunut, osaamista vastaavaa työtä ei löydy.

Samaan aikaan työelämä täyttyy palavereista, esitteistä, twiiteistä, sloganeista, seminaareista ja niistä tehdyistä vetävistä videokollaaseista, joita voi jakaa eteenpäin internetissä. Mihin ne liittyvät? Mihin ne johtavat? Olemmeko siirtyneet aikaan, jossa suunnittelulla, prosessilla, lopputuloksella tai aidolla osaamisella ei ole enää väliä?

Elämme muutenkin kummallisia aikoja. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaana kekkaloi viihdemoguli, jonka menestys perustuu häikäilemättömään totuuden muunteluun. Kotimaassa harva tuntuu arvostavan pitkäaikaista kokonaisetua – oma profiloituminen ja lyhyen tähtäimen osaoptimointi painaa vaakakupissa enemmän. Monimutkaistuvassa maailmassa tuntuu pärjäävän se, joka kehtaa laukoa kärjekkäimmät yksinkertaistukset.

Insinööri etsii ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin. Poliitikot kehittävät vastauksia kysymyksiin, joissa itse ongelma on harmillisen usein jäänyt tunnistamatta.
Tämä aika suorastaan huutaa insinöörejä takaisin. Kaikkien osaaminen on saatava käyttöön. Etenkin heidän, jotka oikeasti asioita osaavat.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies

Julkaistu Insinööri-lehdessä 3.10.2016

Super talents and the rest: how to tackle the digitisation challenge

With the fourth industrial revolution transforming industry, progressives must face up to the global skills challenge

We are living an era of super talents. Not many have seen them, but we have all heard of them: the tech superstars with excellent communication and networking skills, the ones hunted by the employers all over the world, who can freely name their prices and pick the most interesting jobs and projects. For them anything is possible.

These new work superheroes stand in sharp contrast with everyday life of most employees. In June 2016 the Finnish Union of Professional Engineers published a survey among its unemployed members. The results were shocking: 24 per cent of Finnish engineers currently unemployed, all with higher education and many with long careers, do not believe that they will ever find a new job. For those over 60 years old, the percentage was 60. The main reason for unemployment, according to respondents, was skills – either outdated or no matching employment to be found in the area where they lived.

The whole world is facing an enormous skills challenge. The fourth industrial revolution shapes and fundamentally transforms industry, services, markets, labour relations and whole society. It is in the nature of change to create new possibilities, but also threats. One of the risks is that digitisation and transformation of labour markets will become an additional driver of inequalities. According to studies, two out of five blue-collar jobs are at risk of vanishing. In the industry sector half of the current jobs are estimated to be under risk, while in services the amount is approximately a third.

If the future prospects seem so dire for Finnish engineers, how are others going to tackle the challenges?

The age of digitisation favours the better-off: people with higher education, good communication skills and wide international networks – the tech superstars of a tiny global elite. What is problematic is that in many countries politics are also tailored for the ones who have already more or less succeeded in life. If there were hopes that the widespread trust for trickle-down effect would have vanished after the collapse of the financial markets in 2008, this is no longer the case. The political mainstream in Europe suggests ever more deregulation, more flexible labour markets and a more favorable business environment. What could be the social democratic answer?

Change is the new normal

Digitisation has created huge hype and become the buzzword of change. Still, digitisation is far from being the only change taking place. Many tech firms and digitisation experts believe that the term digitisation will soon vanish, because digitisation is and will be everywhere, intertwined into business and everyday life.

We are living an era where everything is in constant flux: markets, jobs, technology, climate, geopolitics, human relationships and the ways people communicate and are interlinked. There is no way of stopping the change, nor to neglect it.

We have to admit that our societies are not adequately equipped to tackle the challenge. In Finland, for instance, we see major cuts in education, training, research and innovation, while most business subsidies are left untouched. The risk is that we end up supporting businesses that would in a real market economy be destroyed by ‘creative destruction’. Instead of protecting people or mutual interest, we are running the risk of supporting unhealthy businesses with taxpayers’ money.

What should be done, is to take upskilling, training and education far more seriously. Societies cannot be built on single super talents, and without skilled workforce there will be no innovations, no growth and no tools to maintain the welfare state.

We more and more often hear stories of companies laying off their employees because of outdated skills. In Finland the most infamous example is probably Nokia that used to have hundreds of Symbian coders. When the technology was driven out of markets, the same happened to Nokia’s employees. Here we have to raise the question: is it possibly than in a hi-tech firm such as Nokia, employees have not or have not been allowed to widen their skills to master new and up-and-coming coding languages and technologies?

Sharing the responsibility

The division of labour between politicians and businesses should be clear and straightforward: the first are to set up the framework and the latter operate within it. It seems that to be able to meet the skills demands of the future we might need also new legislation to push for the change.

In June 2016 the former Danish government minister and EU commissioner Poul Nielson made an interesting proposal in his report to the Nordic Council of Ministers by suggesting that the five Nordic countries should make adult education and further training a mandatory element of the labour market.

In his report Working life in the Nordic region – challenges and proposals, Nielson proposes an initiative where the Nordic governments would agree to the principle that adult education and in-service training will be a mandatory element of working life for everyone in the Nordic labour markets, and then work with the social partners to create a concrete training and education model for adults. The proposition is to be discussed in the Nordic Ministerial Council in Helsinki, Finland, in November.

There have also been other voices propagating reskilling. From the business point of view, Risto Siilasmaa, the current Chairman of Nokia, has proposed that without updating degrees would out of date in, say, 20 years. Siilasmaa’s point is completely valid, but it leaves open the question of employer responsibility. Finnish data shows that in 2015, 39 per cent of the professional and managerial employees in the technical sector were left without training provided by the employer. In the fast-changing ICT branch the respective number was 31 per cent.

To maintain the old and acquire new skills, all parties need to be involved. The first prerequisite is that the employee is willing to learn and acquire new skills. Second, we need employers’ support, in time and preferably also as concrete training opportunities. Third, to nudge for the change, we need support from politicians and public authorities, either in financial resources, flexible re- and uptraining models, possible tax reduction schemes or even in labour legislation (for example as a part of worker participation and consultation).

Give man a fishing rod

Since the beginning of the financial crisis, both IMF and OECD have highlighted the importance of skills in their agendas. Both institutions have also called for more inclusive labour markets and stressed that social inequality lowers the durability of growth. Contrary to popular belief, many studies show that redistribution, unless extreme, does not lower growth. The IMF has been propagating for micro flexibility that means relatively generous unemployment protection combined with labour market flexibility. The key is to protect employees and individuals instead of companies or businesses. Insofar we have seen only glimpses of this approach on the European agenda. The European commission’s New Skills Agenda for Europe is a good start – but for it to become reality, we need actions at member state level, too.

Social democrats have always driven responsible politics that aim at creating mutual gain for the whole society while protecting the ones less well-off. Still, progressive parties have been reluctant to the idea of flexicurity, fearing that it is always the more vulnerable party in the deal who is to bend.

For me, the story of social democracy is above all a story of empowerment, of taking one’s faith in one’s own hands; of not giving a man a fish but a fishing rod. Therefore putting people first and supporting them in their aspirations, upskilling, retraining and new work opportunities while providing adequate social protection should be at the very core of the progressive agenda.

Author: Jenni Karjalainen

Published on Policy Network’s website on 23 September 2016