Super talents and the rest: how to tackle the digitisation challenge

With the fourth industrial revolution transforming industry, progressives must face up to the global skills challenge

We are living an era of super talents. Not many have seen them, but we have all heard of them: the tech superstars with excellent communication and networking skills, the ones hunted by the employers all over the world, who can freely name their prices and pick the most interesting jobs and projects. For them anything is possible.

These new work superheroes stand in sharp contrast with everyday life of most employees. In June 2016 the Finnish Union of Professional Engineers published a survey among its unemployed members. The results were shocking: 24 per cent of Finnish engineers currently unemployed, all with higher education and many with long careers, do not believe that they will ever find a new job. For those over 60 years old, the percentage was 60. The main reason for unemployment, according to respondents, was skills – either outdated or no matching employment to be found in the area where they lived.

The whole world is facing an enormous skills challenge. The fourth industrial revolution shapes and fundamentally transforms industry, services, markets, labour relations and whole society. It is in the nature of change to create new possibilities, but also threats. One of the risks is that digitisation and transformation of labour markets will become an additional driver of inequalities. According to studies, two out of five blue-collar jobs are at risk of vanishing. In the industry sector half of the current jobs are estimated to be under risk, while in services the amount is approximately a third.

If the future prospects seem so dire for Finnish engineers, how are others going to tackle the challenges?

The age of digitisation favours the better-off: people with higher education, good communication skills and wide international networks – the tech superstars of a tiny global elite. What is problematic is that in many countries politics are also tailored for the ones who have already more or less succeeded in life. If there were hopes that the widespread trust for trickle-down effect would have vanished after the collapse of the financial markets in 2008, this is no longer the case. The political mainstream in Europe suggests ever more deregulation, more flexible labour markets and a more favorable business environment. What could be the social democratic answer?

Change is the new normal

Digitisation has created huge hype and become the buzzword of change. Still, digitisation is far from being the only change taking place. Many tech firms and digitisation experts believe that the term digitisation will soon vanish, because digitisation is and will be everywhere, intertwined into business and everyday life.

We are living an era where everything is in constant flux: markets, jobs, technology, climate, geopolitics, human relationships and the ways people communicate and are interlinked. There is no way of stopping the change, nor to neglect it.

We have to admit that our societies are not adequately equipped to tackle the challenge. In Finland, for instance, we see major cuts in education, training, research and innovation, while most business subsidies are left untouched. The risk is that we end up supporting businesses that would in a real market economy be destroyed by ‘creative destruction’. Instead of protecting people or mutual interest, we are running the risk of supporting unhealthy businesses with taxpayers’ money.

What should be done, is to take upskilling, training and education far more seriously. Societies cannot be built on single super talents, and without skilled workforce there will be no innovations, no growth and no tools to maintain the welfare state.

We more and more often hear stories of companies laying off their employees because of outdated skills. In Finland the most infamous example is probably Nokia that used to have hundreds of Symbian coders. When the technology was driven out of markets, the same happened to Nokia’s employees. Here we have to raise the question: is it possibly than in a hi-tech firm such as Nokia, employees have not or have not been allowed to widen their skills to master new and up-and-coming coding languages and technologies?

Sharing the responsibility

The division of labour between politicians and businesses should be clear and straightforward: the first are to set up the framework and the latter operate within it. It seems that to be able to meet the skills demands of the future we might need also new legislation to push for the change.

In June 2016 the former Danish government minister and EU commissioner Poul Nielson made an interesting proposal in his report to the Nordic Council of Ministers by suggesting that the five Nordic countries should make adult education and further training a mandatory element of the labour market.

In his report Working life in the Nordic region – challenges and proposals, Nielson proposes an initiative where the Nordic governments would agree to the principle that adult education and in-service training will be a mandatory element of working life for everyone in the Nordic labour markets, and then work with the social partners to create a concrete training and education model for adults. The proposition is to be discussed in the Nordic Ministerial Council in Helsinki, Finland, in November.

There have also been other voices propagating reskilling. From the business point of view, Risto Siilasmaa, the current Chairman of Nokia, has proposed that without updating degrees would out of date in, say, 20 years. Siilasmaa’s point is completely valid, but it leaves open the question of employer responsibility. Finnish data shows that in 2015, 39 per cent of the professional and managerial employees in the technical sector were left without training provided by the employer. In the fast-changing ICT branch the respective number was 31 per cent.

To maintain the old and acquire new skills, all parties need to be involved. The first prerequisite is that the employee is willing to learn and acquire new skills. Second, we need employers’ support, in time and preferably also as concrete training opportunities. Third, to nudge for the change, we need support from politicians and public authorities, either in financial resources, flexible re- and uptraining models, possible tax reduction schemes or even in labour legislation (for example as a part of worker participation and consultation).

Give man a fishing rod

Since the beginning of the financial crisis, both IMF and OECD have highlighted the importance of skills in their agendas. Both institutions have also called for more inclusive labour markets and stressed that social inequality lowers the durability of growth. Contrary to popular belief, many studies show that redistribution, unless extreme, does not lower growth. The IMF has been propagating for micro flexibility that means relatively generous unemployment protection combined with labour market flexibility. The key is to protect employees and individuals instead of companies or businesses. Insofar we have seen only glimpses of this approach on the European agenda. The European commission’s New Skills Agenda for Europe is a good start – but for it to become reality, we need actions at member state level, too.

Social democrats have always driven responsible politics that aim at creating mutual gain for the whole society while protecting the ones less well-off. Still, progressive parties have been reluctant to the idea of flexicurity, fearing that it is always the more vulnerable party in the deal who is to bend.

For me, the story of social democracy is above all a story of empowerment, of taking one’s faith in one’s own hands; of not giving a man a fish but a fishing rod. Therefore putting people first and supporting them in their aspirations, upskilling, retraining and new work opportunities while providing adequate social protection should be at the very core of the progressive agenda.

Author: Jenni Karjalainen

Published on Policy Network’s website on 23 September 2016

Päivittämätön osaaminen vanhenee

”Jos osaaminen liittyy vanhaan tekniikkaan, joutuu pois työelämästä.” Näin kiteytti ETLAn tutkimusjohtaja Rita Asplund Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut -tutkimuksen tuloksia. Toteamus on karu, ja tosi. Jos osaamista ei päivitä, se vanhenee.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa tutkimuksessa selvitettiin korkeastikoulutettujen työmarkkina-asemaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Finanssikriisin jälkeen Suomessa on saatu tottua maailmaan, jossa korkea koulutus ja tutkinto eivät enää takaa työllistymistä.

Korkeakoulutetuista parhaat työllistymismahdollisuudet ovat sosiaali- ja terveysalalla. Tekniikan alalla uudelleen työllistyminen sen sijaan on hankalaa ja työttömyysjaksot venähtävät usein pitkiksi.

Työllisyysnäkymät kulkevat yhtä jalkaa talouden kanssa. Ilman talouskasvua ei ole työpaikkoja. Silti tekniikan alan työllisyydessä näkyy myös Suomen elinkeinorakenteen voimakas murros. Vaikka pk-kentässä on positiivista virettä, on työllisyyden suuri kuva surullinen.

Muutostahti yhteiskunnassa ja elinkeinoelämän rakenteissa on kova. Tekniikan alalla tahti on kiivaimmasta päästä: harva yritys myy samoja tuotteita tai palveluita kuin vielä jokunen vuosi sitten.

Muutoksen kiihtyessä on pakko kysyä ääneen, miten on mahdollista, että osaamisen päivittämisen annetaan unohtua ja työntekijöiden taidot jäävät vanhaan tekniikkaan? Tuotteita ja palveluita kun ei synny ilman osaavia ihmisiä, innovaatioita vielä vähemmän.

Nykymaailmassa pitäisi olla aivan selvää, ettei tutkintoa suorittaessa saatu osaaminen työelämässä riitä ilman jatkuvaa osaamisen ylläpitämistä. YTN:n selvityksen mukaan viime vuonna ylemmistä toimihenkilöistä työnantajien maksaman koulutuksen keskiarvo oli viisi päivää, omakustanteisen kahdeksan.

Silmiinpistävää on, että tekniikan alalla ylemmistä toimihenkilöistä peräti 39 prosenttia ei ollut päässyt työnantajan järjestämään koulutukseen lainkaan. Kiivasta murrosta läpikäyvällä it-alalla osallistumattomien määrä oli 31 prosenttia, suunnittelualalla 32 prosenttia.

Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen on yhteinen etu, sen ymmärtävät kaikki. Silti olisi korkea aika kääntää katse ja panostukset nykyistä vahvemmin ihmisiin. Osaavat tekijät ovat yrityksen elinehto.

Yritykset eivät voi vain odottaa, että yhteiskunta kouluttaa heille tarvittavat osaajat, jotka voi tarpeen mukaan aina vaihtaa uusiin. Osaamista pitää ylläpitää ja kehittää jatkuvasti. Työntekijöillä täytyy olla lupa ja aito mahdollisuus oppia ja ideoida uutta.

Viisaat yritykset ovat tämän jo oivaltaneet. Mitä tehdään niiden kanssa, jotka eivät ole?

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies

Julkaistu Insinööri-lehdessä 2.6.2016

Asiat voi tehdä fiksusti

Yhteiskunnallinen megatrendi on helppo tunnistaa. Muutoksen ylle liimataan nimilappu, siitä järjestetään seminaareja ja konferensseja. Se karsinoidaan, irrotetaan alkuperäisestä kontekstista ja sitä tiiraillaan kuin eksoottista eläintarhan asukkia.

Kas tuossa temppuilee nyt digitalisaatio. Onpa jännittävä. Hype syntyy. Mitäköhän se tekee? Palkataan konsultti kirjoittamaan meille siitä raportti.

Digitalisaatiosta näyttää muodostuvan vuosikymmenen kuumin käsite. Tiedättehän, samanlainen kuin ilmastonmuutos oli 2000-luvun alussa tai globalisaatio vuosituhannen taitteessa. Kuten globalisaatio ja ilmastonmuutos, myös digitalisaatio muuttaa kaiken. Näin meille kerrotaan.

Digitalisaatiosta puhutaan jo niin taajaan, että Euroopan komissio päätti lyhentää käsitteen digisaatioksi. Näin kansalaiset säästyvät yhden tavun lausumiselta digiä hokiessaan. Enää odotetaan, että kansalainen oivaltaa digitisoinnin (ykkösiä ja nollia) ja digitalisoinnin, lyhyemmin digisoinnin, eron ja osaa tarmokkaasti edistää niiden toteutumista niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Kysyin insinööreiltä digitalisaatiosta. Mikä on insinöörin tulokulma, mitä annettavaa meillä on tähän kuumaan keskustelunaiheeseen? Varmasti paljonkin, tuumasi insinööri: ”Kaikenlaisia antureita olemme suunnitelleet ja asentaneet jo vuosikymmeniä.”

Toisin kuin välillä vaikuttaa, digitalisaatio ei alkanut toissavuonna. On totta, että digitalisaatio, globalisaatio ja ilmastonmuutos muuttavat kaiken. Muutos on osa samaa suurta jatkumoa, tahti vain kiihtyy. Rajat ohenevat, jopa katoavat. Keskinäisriippuvuudet kasvavat. Työelämä pirstaloituu. Työpaikkoja kuolee, onneksi myös syntyy.

Mitä muuttuvassa maailmassa tulisi tehdä? Vastaus on yksinkertainen: Tehdä asioita fiksusti, tehokkaasti, kaikkia käytettävissä olevia menetelmiä käyttäen ja uusia kehittäen.

Ei automatisoinnissa kyse ole ollut tekniikasta, vaan tehostamisesta ja tasalaatuisuuden tuottamisesta. Eikä teollisuusrobotteja rakennella siksi, että ne ovat vekkuleita kavereita, vaan siksi, että ne tehostavat tuotantoa ja vapauttavat ihmisiä haasteellisempiin hommiin.

Moni yritys on pyörittänyt firmaansa digilogiikalla jo vuosikausia. Julkishallinnossa verottaja saa jatkuvasti kehuja tehokkaista digipalveluistaan. Mitä luulet, siirtyikö verottaja verkkoon siksi, että konsultti kertoi, että nyt digisoidaan – vai siksi, että esimerkiksi sähköisen veroilmoituksen tekeminen säästää aikaa ja rahaa kaikilta osapuolilta?

Resepti digiaikaan sopeutumiseksi on suorastaan naurettavan yksinkertainen ja jokaisen päättäjän vapaasti hyödynnettävissä. Ensinnäkin on huolehdittava koulutuksen laadusta ja osaamisen päivittämisestä. Toiseksi, työntekijät on päästettävä osallistumaan päätöksentekoon, koska parhaat ideat harvoin asuvat yksinomaan toimitusjohtajan päässä.

On myös kehitettävä suomalaista innovaatiota nimeltä muutosturva ja huolehdittava, ettei kukaan putoa kehityksen rattailta. Kun vielä kitketään työmarkkinoilta epäterve kilpailu ja varmistetaan kaikkien yhdenvertainen kohtelu, kehitys alkaa kehittyä kuin itsestään.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies

Julkaistu Insinööri-lehdessä 10.5.2016

Paniikkinappulat kuluvat

Jokakeväinen näytelmä: Lumet sulavat, valo lisääntyy, koirankakat paljastuvat, puoluekokoukset lähestyvät ja poliittinen pöhinä kiihtyy. Missä puolueessa on mikäkin ryhmittymä niskan päällä? Kuka ohjailee ketäkin? Kuinka käy kilpailukykysopimuksen, soten, omistajaohjauksen, kuka ratkaisee maahanmuuttokriisin ja kuka keräilee irtopisteet?

Suomessa eletään tunnelmissa, että meillä on suuri hätä. Kaikki on ratkaistava nyt, heti, muuten hukka perii. Seurauksena on tempoilua, heppoisilla perusteilla tehtyjä äkkipäätöksiä ja niiden perumisia. Paniikkinappulat alkavat jo kulua alituisesta painelusta.

Suomella on vakavia vaikeuksia ja ongelmia ratkottavanaan. Työttömyys kasvaa ja pitkittyy, ikääntyminen kasvattaa julkisen talouden taakkaa. Elinkeinorakenteemme on edelleen liian yksipuolinen ja Venäjän-kaupan tyrehtyminen iskee erityisesti Suomeen.

Kuitenkin Suomella on samaan aikaan edelleen olemassa poikkeukselliset vahvuutemme, mitä esimerkiksi Euroopan komissio maaraportissaan listasi. Oikeusvaltioperiaate on voimissaan ja korruptio lähes olematonta. Koulutusjärjestelmämme on erinomainen ja panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat edustaneet perinteisesti EU:n kärkeä.

Samaan aikaan komissio kuitenkin huomauttaa Suomen TKI-investointien olevan vähenemässä muiden EU-maiden kiriessä tasoa kiinni. Koulutusjärjestelmän suorituskyky on komission mukaan korkea, mutta heikkenemässä.

Suomen menestystekijöitä ovat olleet korkea osaaminen, kattavat julkiset palvelut, toimiva infra ja vahva yhteiskunnallinen koheesio. Näistä tulee ehdottomasti pitää tulevaisuudessakin huolta. Vallitsevassa paniikkitunnelmassa vaarana on, että muutoksesta tulee itseisarvo, joka heikentää tai jopa romuttaa tähänastiset vahvuutemme.

Elämme aikaa, jolloin vakavasti otettavatkin tahot esittävät mitä villeimpiä ideoita – joita jotkut päättäjistä hulluuksissaan jopa intoutuvat toteuttamaan. Yhtenä esimerkkinä tästä voi mainita Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuottaman raportin valtion omistajaohjauksesta, jossa ilmeisesti ihan vakavissaan esitetään, että valtio voisi myydä tuottavaa ja kannattavaa omaisuuttaan 20 miljardilla ja pohtia sen jälkeen, mihin rahat jaetaan, vaikkapa soteen tai start upeille. Eläkerahastojen EMU-puskureiden purkamiseen liittyvät aloitteet kuuluvat älyttömyydessään samaan kastiin.

Villeimpien poliittisten spekulanttien ja hämmentäjien toivoisi aina välillä käyttävän aikaansa enemmän esimerkiksi kutomiseen tai kissavideoiden katsomiseen. Tässä tilanteessa tärkeintä on pitää pää kylmänä.

Harva uudistuksia vastustaa. Maailma muuttuu ympärillä, ja meidän tulee muuttua siinä mukana. Käsillä on monia historiallisia päätöksiä, jotka ansaitsevat arvoisensa huolellisen valmistelun.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies

Julkaistu Insinööri-lehdessä 5.4.2016

Etsi työmarkkinoilta viisi virhettä

Yritykset eivät osaa myydä eivätkä innovoida. Työntekijät eivät osaa muuta kuin vaatia etuja. Järjestöissä vaan pyöritellään papereita. Poliitikot ovat tyhmiä. Virkamiehet ovat turhia.

Jos yllä olevista muodostaa yhtälön ja poistaa siitä vialliset tai vajavaiset osat, mitä jää jäljelle? Puhdas, elegantti, pyöreä nolla.

Maailma tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia viisi virhettä -tehtävien suorittamiseen. Mistä tahansa tilanteesta, asetelmasta, henkilöstä tai raportista on helppo löytää asioita, jotka voisivat olla paremmin.

Voi kun suuryritykset eivät olisi niin kaavoihinsa kangistuneita! Voi kun startupit tajuaisivat, kuinka asiat kuuluu tehdä. Kunpa kaikki työntekijät olisivat nokkelia moniosaajainnovaattoreita, joista kellään ei koskaan olisi väsy, nälkä tai vessahätä.

Virheiden bongaaminen saa usein löytäjänsä tuntemaan iloa, hetkellistä sellaista. Olenpa nokkela, tällaisenkin keksin! Tuollakin on virhe. Ja tässä. Bingo! Joko voitin jotain?

Merkittävästi vaikeampaa on löytää epätäydelliseen maailmaan eteenpäin vieviä ratkaisuja.

Suomella pyyhki joskus hyvin. Poliittisesta sanastosta löytyy vajaan kymmenen vuoden takaa vielä sellaisia termejä kuin jakovara. Nyt käytetyimpiä sanoja on kestävyysvaje, jonka yli koetetaan hypätä kilpailukykyloikalla. Tällainen ennätystason leiskautus on kuitenkin antanut odottaa itseään.

Hallituskauden alkupätkä on kulunut melko yksittäisten uudistusehdotusten heittelyyn ja toisaalta takaisinvetämiseen. Kokonaiskuvan sijaan on maalattu monta pikkuista, joista jokaisesta on löydettävissä helposti monta virhettä.

Kokonaiskuva näyttäisi suunnilleen tältä:

Yritysten on vaikea myydä, kun markkinat eivät vedä. Työntekijöillä on aito hätä toimeentulostaan, kun talous kituuttaa ja globalisaatio jyrää. Työmarkkinajärjestöt yrittävät vaikeassa tilanteessa tehdä voitavansa jäsentensä edunvalvonnan, hallituksen asettamien tavoitteiden ja yhteiskunnan ristikkäisten odotusten puristuksessa. Poliitikot taas – no, hekin ovat ihmisiä, ja jälki usein sen mukaista. Syvästi inhimillistä.

Kuluvasta viikosta povataan työmarkkinasopimuksen kannalta ratkaisevaa. Virheiden etsimisen osaa kuka vain. Koko yhteiskunnan kannalta sopii toivoa, että nyt sopua haettaessa fokus on virheiden sijaan rakentavissa ratkaisuissa.

Keskinäistä luottamusta ja toisten arvostusta ei voi ikävä kyllä tilata internetistä, vaan se on luotava ja rakennettava yhdessä. Jotta yhtälö toimisi, pitää kaikkien olla siinä mukana.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies

Julkaistu Insinööri-lehdessä 24.2.2016

Bisnesvinkkejä sijoittajalta, hiihtäjältä ja ahtaajalta

Nordic Business Forum päättyi perjantaina ja jätti jälkeensä iloisen älyllisen pörinän. Yksin kukaan ei ole mitään, kuten Simon Sinek kertoo. Vanhasta pitää osata päästää irti, jotta voi määrätietoisesti kulkea kohti tulevaa, kuten Garry Kasparov opastaa. Johtajan tärkeimmät ominaisuudet ovat pelottomuus ja empatia, Arianna Huffington muistuttaa.

Bisnesgurujen opeissa riittää sulateltavaa, mutta niiden varassa ei voi elää koko tulevaa vuotta.

Koska seuraavaan Nordic Business Forumiin on vielä kaksitoista kuukautta, täytyy inspiraatiota etsiä messukeskuksen ulkopuolelta. Hyvä. Avataan silmät ja katsotaan, mitä maailmalta voisi oppia.

Tuttu sijoittaja kertoi kyllästyneensä viime vuonna Slushissa käyntikorttien jakamiseen ja viralliseen verkostoitumiseen. Hän marssi tuttavineen messukeskuksen viereiseen baariin ja tilasi niin sanotut normaalit ruokajuomat. Kun aikaa hiukan kului, alkoi ravitsemusliikkeeseen valua muitakin edustamiseen väsähtäneitä, joukossa eräs islantilainen miljardööri. Kontakti osoittautui arvokkaammaksi kuin sata käyntikortilla hankittua.

Tarinan opetus: Muista hakea kontakteja ja insipraatioita myös paikoista, joita ei markkinoida verkostoitumisen superfoorumeina. Muista poistua messukeskuksesta, muista poistua työpaikaltasi. Muista poistua myös baarista.

Lauantain Hesarissa hiihtäjä Virpi Sarasvuo kirjoitti kilpailusta, joka ratkesi käytännössä hetkellä, jolloin sohjossa tarpovan perässähiihtäjän päähän nousi raadollisen paljas kysymys: ”Miten tässä tulee hiihtää?” Väkisin eteenpäin survomisen sijaan Sarasvuo siis pysähtyi ajattelemaan. Hiihtäjä sovitti suksensa luistamaan sohjossa ja edellämenijä alkoi vilkuilla taaksepäin. Sarasvuo voitti. Sarasvuon mukaan maksimivoimaa tärkeämpää on tuntea itsensä, tunnistaa vallitsevat olosuhteet ja tehdä hetkeen parhaiten sopiva ratkaisu.

Tarinan opetus: Ole tilanteen herra. Sopeudu olosuhteisiin. Seuraa kilpakumppaneita, mutta keskity omaan tekemiseen. Älä vilkuile, etenkään taaksepäin. Ajattele.

Sunnuntaikahvilla ahtaajana työskentelevä ystävä mietti, miksi Suomessa yritykset niin harvoin huolivat työntekijöiden edustusta johtoryhmään, vaikka Ruotsissa ja Saksassa malli on yleinen. Hän epäili taustalla olevan pelko siitä, että jako ihmisiin, jotka oletetusti osaavat ja tietävät, ja ihmisiin, jotka oletetusti eivät osaa eivätkä tiedä, murtuisi. Duunareista tulisi vahingossa herroja ja herrat joutuisivat laskeutumaan duunareiden tasolle. Jäin miettimään, kuinka toisenlaisessa maailmassa ystäväni saattaisi olla timanttinen konsultti ja minä keskivertoa kehnompi ahtaaja. (AKT:llä voisi olla elämässäni kovin erilainen rooli.)

Tarinan opetus: Muista säännöllisin väliajoin kyseenalaistaa oma osaamisesi. Älä kuitenkaan pelkää. Anna itseäsi paremmille tilaa, niin opit itsekin enemmän ja nopeammin.

Bonusopetus: Muista poistua mukavuusalueelta. Arvosta muita ihmisiä ja opi heiltä. Muista silti, että gurutkin ovat vain ihmisiä.

Jenni Karjalainen
Johtava konsultti, Miltton

Julkaistu Miltton Groupin sivuilla 5.10.2015

Barroson lupauksesta on jäljellä vain rippeet

EU ei saisi jättää työelämän perusoikeuksia taloudellisten vapauksien varjoon.

EUROPARLAMENTTIVAALIEN jälkeen kesällä 2009 EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso vakuutti koko EU-parlamentin edessä, että hän tuo selvyyttä sosiaalisten oikeuksien ja taloudellisten vapauksien väliseen ristiriitaan. Lupauksella Barroso lunasti jatkokauden komission puheenjohtajana.

Nyt lupauksesta on jäljellä direktiivi ”palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen osavaltioon annetun direktiivin 96/71 täytäntöönpanosta”. Sanahirviön taakse kätkeytyy kamppailu koko unionille tärkeästä tavoitteesta, työntekijöiden oikeuksista tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden rinnalla.

Direktiivi teki lokakuun puolivälissä mahalaskun työllisyys- ja sosiaaliasioiden ministerineuvostossa. Ensi viikolla työministerit kokoontuvat jälleen selvittämään asiaa. Näyttää siltä, ettei EU:ssa kyetä ratkomaan nykyisen komission kaudella kuin talousongelmia.

SOSIAALISTEN oikeuksien ja taloudellisten vapauksien suhde on vaivannut EU-päättäjiä jo pitkään. Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa vuonna 2009 EU-tuomioistuin tulkitsi sisämarkkinalainsäädäntöä talousnäkökulma edellä.

Käytännössä päätökset asettivat rajoitteita perusoikeuksille: yritysvapaudet tulkittiin työntekijöiden työtaisteluoikeutta tärkeämmiksi.

Kuuluisimpia EU-tuomioistuimen päätöksiä on latvialaisen rakennusyhtiö Lavalin tapausta koskeva ratkaisu vuodelta 2007. Yritys lähetti Ruotsiin työntekijöitä muttei halunnut noudattaa paikallista työehtosopimusta. Ruotsin ammattiliitto asetti Lavalin työsaartoon. EU-tuomioistuin katsoi tapausta käsitellessään, ettei ammattiliitolla ollut oikeutta työtaistelutoimiin.

Samoihin aikoihin EU-tuomioistuin teki vastaavanlaisen linjauksen kolmessa muussakin tapauksessa. Päätökset johtivat suureen hämmennykseen. Onko tosiaan niin, että taloudelliset vapaudet ajavat EU:ssa perusoikeuksien yli?

PUOLITOISTA vuotta sitten komissio julkaisi aloitteen, jonka oli määrä parantaa yritysten EU-maasta toiseen lähettämien työntekijöiden suojaa.

EU-lainsäädännön mukaan yrityksen lähettämät työntekijät pysyvät kotimaansa sosiaaliturvan piirissä mutta ovat oikeutettuja työntekomaan työehtoihin. Valvonta on vaikeaa, ja EU-tuomioistuimen päätökset ovat tehneet tilanteesta entistä vaikeamman.

Ratkaisuksi komissio on tarjonnut täytäntöönpanodirektiiviä, joka tilkitsee lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin valuvikoja. Nykyinen direktiivi on vuodelta 1996.

Euroopan parlamentin työllisyysasioiden valiokunta äänesti esityksestä kesällä. Valiokunta esitti viranomaisille kattavia valvontamahdollisuuksia ja yrityksille sitovaa tilaajavastuuta, jossa tilaaja olisi vastuussa myös alihankkijoiden asianmukaisesta toiminnasta.

Ministerineuvostossa suhtautuminen on ollut nihkeämpää. Jäsenmaat ovat olleet haluttomia sitoviin työntekijöiden oikeuksien parannuksiin. Kun ministerineuvosto käsitteli asiaa lokakuussa, keskustelu päätyi pattitilanteeseen.

Valmistelu on juuttunut siihen, että voimasuhteet työntekijöille vahvempaa suojaa kannattavien maiden – tässä joukossa ovat Suomi ja muut Pohjoismaat – ja heikompaa suojaa kannattavien maiden välillä ovat olleet suunnilleen tasan.

Työntekijöiden parhaaksi tarkoitettu direktiivi voi pahimmillaan johtaa siihen, että EU-sääntely heikentää valvontamahdollisuuksia. Esimerkiksi Suomen kansalliset valvontakeinot, kuten rakennusalan veronumero, voitaisiin tulkita ”suhteettomiksi” tai ”tarpeettomiksi” keinoiksi, jolloin ne kumottaisiin EU-sääntelyn nojalla.

Täytäntöönpanodirektiivin tehtävä on edistää reilujen työehtojen valvontaa, ja tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni. EU ei kaipaa työehtoja heikentävää direktiiviä.

BARROSON lupauksesta ei ole jäljellä paljon. Sosiaalisten oikeuksien ja EU:n demokratian kehittäminen jää väistämättä seuraavan komission kaudelle.

Yritystoiminnan mahdollisuuksia ei pidä rajoittaa tarpeettomasti. Arvoyhteisönä Euroopan unionin on kuitenkin pidettävä kiinni ihmisoikeuksista, joihin työelämän perusoikeudetkin kuuluvat.

Jenni Karjalainen
Kirjoittaja on Akavan kansainvälisistä asioista vastaava asiantuntija

Julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 7.12.2013