Setäkuiskaajan kohde 1: Tärkeä (ja fiksu) setämies

Lupasin käydä blogissa läpi keskeisiä setätyyppejä. Tyypittely on sama kuin mitä olen setäkuiskaamisen työpajoissa käyttänyt. Haluan silti tässäkin korostaa, ettei tyypittelyn tarkoituksena ole läiskiä ihmisiin leimoja tai tunkea heitä ikuisiin lokeroihin, oli sitten kyseessä setä tai täti, tyttö tai poika, tai jotain siltä väliltä. Jatka lukemista ”Setäkuiskaajan kohde 1: Tärkeä (ja fiksu) setämies”

Setäkuiskaamisen perusoppimäärä

Kertasin viime viikon blogissa setäkuiskaamisen taustoja. Nyt pureudumme setäkuiskaamisen perusperiaatteisiin. Mistä setäkuiskaamisessa siis on kyse?

Siinä on kyse vuorovaikutuksesta ja toisen ihmisen kohtaamisesta.

Siinä on kyse itseluottamuksesta ja omasta osaamisesta.

Lisäksi siinä on kyse sukupuolittuneista rakenteista, niiden näkyväksi tekemisestä ja niiden purkamisesta. Jatka lukemista ”Setäkuiskaamisen perusoppimäärä”

Mikä kohtaannossa kiikastaa?

Työelämän kohtaanto-ongelmasta puhutaan paljon. Ihme kyllä, sillä kohtaanto on sanana monille ihmisille vieras ja vaikeasti ymmärrettävä. Se on sitä myös kirjoitusohjelman tekstintarkistukselle. Lyhyesti selitettynä kohtaanto on työmarkkinatermi, jolla tarkoitetaan avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamista tai sen puutetta.

Vielä muutama vuosi sitten lähes koko Suomi uhkasi muodostua yhdeksi äkillisen rakennemuutoksen kriisialueeksi. Nyt suunta on eri. Esimerkiksi Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa nauttivat niin sanotusta positiivisesta rakennemuutoksesta.

Huonossa rakennemuutoksessa firmat pistävät laput luukulle ja työntekijät kilometritehtaalle. Iloisessa rakennemuutoksessa talous kasvaa ja elinkeinoelämässä menee hyvin, mutta osaajia puuttuu. Jatka lukemista ”Mikä kohtaannossa kiikastaa?”

Näin minusta tuli setäkuiskaaja

Setäkuiskaaja. Kyllä. Sellainen minä olen, ehkä tiesitte.

En pelkää tärkeitä herroja, lähestyn heitä suoraan ja välittömällä tavalla. Väännän usein vitsejä, jotka eivät aina ole kovin hyviä, mutta ainakin jään mieleen. Ja mikä tärkeintä, vitsejä vääntäessä itselläni on kivempaa. Ja kun itselläni on kivaa, olen kivempi muille, muut ovat kivoja minulle, ja niin edelleen.

Setäkuiskaamisesta kehittyi alkuvuodesta pienimuotoinen ilmiö, joka sai alkunsa Facebookin naisyhteisöstä. Tiedustelin ryhmässä, olisiko jäsenillä kiinnostusta osallistua setäkuiskaamisen työpajaan.

Olin miettinyt, vaivautuisiko kukaan tulemaan työpäivän päätteeksi Itä-Pasilaan, mutta suosio löi ällikällä. Työpajaan olisi ollut moninkertaisesti enemmän tulijoita kuin mitä kokoushuoneeseen mahtui, joten lupasin heittää kuiskauskeikkaa muillekin halukkaille. Lupasin jakaa työpajan materiaalit ja lupasin kirjoittaa aiheesta blogia. Kirjaa pyydettiin myös, mutta sellaista en luvannut – ainakaan vielä. Jatka lukemista ”Näin minusta tuli setäkuiskaaja”

SDP voi olla vahva uudistus- ja tulevaisuuspuolue

Viime hallituskaudella sosialidemokraatit ajoivat monessa hankkeessa eteenpäin työn ja koulutuksen liittoa.

Esimerkiksi nuorisotakuu toi alueelliset toimijat yhteen, tukemaan nuorta osaamisen kehittämisessä ja työllistymisessä. Suomi toimi malliesimerkkinä koko EU:lle ja Suomen nuorisotakuuta esiteltiin myös EU:n ulkopuolella ratkaisuna laajana globaaliin ongelmaan eli nuorisotyöttömyyteen. On suuri sääli, ettei istuva hallitus ole halunnut jatkaa nuorisotakuuta samassa mittakaavassa.

Jatka lukemista ”SDP voi olla vahva uudistus- ja tulevaisuuspuolue”

Kansainväliset järjestöt oppivat läksynsä – oppiiko maan hallitus?

Markkinavetoisen globalisaation kulta-aikana kansainväliset instituutiot opittiin tuntemaan uusliberaalin rahavallan äänitorvina. Maailmanpankki ja IMF kehottivat, aika ajoin pakottivat etenkin kehitysmaita yksityistämään julkisia toimijoita ja hyödykkeitä. Usko niin sanottuun trickle down -efektiin, jossa talouskasvu automaattisesti valuu myös köyhemmille, oli suuri.

Kansainvälisten järjestöjen toiminta herätti merkittävää vastarintaa poliittisessa vasemmistossa ja kansalaisjärjestökentällä. Nähtiin mielenosoituksia ja mellakoita. Rahavallan vastustajat vaativat, että kansainvälisen järjestelmän ja järjestöjen tehtävänä olisi yritysten sijaan tukea yhteiskuntia, kansalaisia, ihmisiä.
Jatka lukemista ”Kansainväliset järjestöt oppivat läksynsä – oppiiko maan hallitus?”

Mitä mies tekisi, osa 10: Nuoret asiantuntijat

Nainen on vaihtanut työpaikkaa. Strategia puuttuu, näkymä puuttuu, tavoitteet puuttuvat. Kamalasti tekisi mieli tehdä kaikkea ja enemmän, mutta mitä?

Miespuoliset kollegat eivät voi ymmärtää.

– Miksi aina pitää saada jotain aikaan, he kysyvät.

– No koska siitähän palkkaa maksetaan ja muuta, eikö, minä ainakin haluaisin, nainen sopertelee.

– Miksi et tee niin kuin hän, nuori mies osoittaa viereisen huoneen ovea, jossa istuu (ehkä) toinen nuori mies. Ovi on kiinni.

– Hän on ollut töissä täällä jo kaksi vuotta, eikä suurin osa edes tiedä, kuka hän on.

Monen vuoden mitä mies tekisi -mallin opettelun jälkeen nainen huomaa säilyneensä edelleen naisena.

***

10-osainen Mitä mies tekisi -sarja päättyy tähän. Kiitos kaikille lukijoille! Kevään mittaan on tulossa sarja setäkuiskaamisesta – eli tasa-arvosta ja vuorovaikutuksesta työelämässä.

Kilpailukiellot pesiytyivät suomalaiseen työelämään

Rekrytointiprosessin päätteeksi insinööri saa eteensä työsopimuksen. Ei muuta kuin nimi alle ja työt voivat alkaa. Harva kyseenalaistaa tässä vaiheessa työnantajan ehdotuksen, vaikka välillä pitäisi. Moni nimittäin päätyy allekirjoittamaan sopimuksen, jossa samalla sitoutuu olemaan vaihtamatta kilpailevalle työnantajalle, jopa sakon uhalla.

Suomen työmarkkinoiden jäykkyyksistä puhutaan paljon. Aivan liian usein kuitenkin keskitytään kurmottamaan työttömiä tai vaatimaan työntekijän turvan purkamista. Yksi tehokas keino työmarkkinoiden toimivuuteen on kilpailukieltosopimusten rajoittaminen.

Jatka lukemista ”Kilpailukiellot pesiytyivät suomalaiseen työelämään”

Mitä mies tekisi, osa 9: Toimitusjohtaja

Vastavalmistuneena kauppatieteilijänä toimitusjohtajalla oli ongelma. Hänellä oli mielestään hyvä bisnesvainu, mutta häntä eivät juuri kiinnostaneet organisatoriset rakenteet tai yritysten prosessikaaviot. Hänen it-taitonsa eivät olleet kummoiset, jo word tuotti tuskaa, excelit ja powerpointit olivat mahdottomuuden rajoilla. Hän kärsi merkittävästä auktoriteettikammosta ja koki olevansa suorastaan allerginen kansainvälisten konsernien vakiintuneille työtavoille – tai no, vakiintuneille työtavoille ylipäätään.

Toimitusjohtajalla oli vain yksi vaihtoehto: oli perustettava oma yritys.

Mainosalalla meni tuolloin lujaa. Se vaikutti luovalta, eteenpäinmenevältä ja tuottoisalta bisnekseltä. Mainonnassa on kyse ihmisten vakuuttamisesta viestinnän keinoin, toimitusjohtaja järkeili, siinä hän voisi olla hyvä.

Toimitusjohtaja päätti perustaa mainostoimiston. Kaupparekisteriin merkittiin uusi yritys, viestintätoimisto, koska toimitusjohtaja ei tullut ajatelleeksi, että näillä kahdella voisi olla jotain eroa.

Viisitoista vuotta myöhemmin toimitusjohtajan luotsaama yritys on laajentunut kansainväliseksi konserniksi, joka takoo merkittävää tulosta. Toimitusjohtajan it-taidot ovat edelleen heikot. Siksi hänellä on liuta alaisia, jotka pitävät huolen exceleistä ja muusta vaivalloisesta. Prosessi- tai organisaatiokaavioita ei yrityksessä ole.

Mitä mies tekisi, osa 8: Vaikuttaja

Vaikuttajan ura eteni raketin lailla. Hänet valittiin nuorena oman puolueensa keskeiseen ja vastuulliseen tehtävään, mistä hän eteni nopeasti ministerin erityisavustajaksi.

Hallitustyöskentelyn jälkeen verkostot olivat kunnossa ja edellytykset lobbariksi erinomaiset. Edunvalvontahommissa asiantuntijan titteli vaihtui nopeasti päälliköksi. Alaisia ei ilmaantunut, mutta ei vaikuttaja niitä varsinaisesti kaivannutkaan. Päällikkönä vaikuttajalle tarjoutui mahdollisuus vaikuttaa suoraan johdon alaisuudessa – tai no, suoraan johtoon.

Tyypilllinen prosessi eteni suunnilleen näin:

Toimiston naiset tekivät huolellista työtä, jossa punnittiin strategiset tavoitteet, risteävät intressit, perinteet ja vastuulliset linjaukset yhdeksi maltilliseksi ja seikkaperäiseksi kokonaisuudeksi. Kokonaisuudesta tuppasi tulemaan puuduttava, epäkäytännöllinen ja kiusallisen epädynaaminen.

Kun vaikuttaja sai esityksen pöydälleen, hän karsi siitä pois kaksi kolmasosaa ja lisäsi muutamat rivit omasta mielestään tärkeitä tavoitteita. Organisaation ylin johto kuittasi yleensä vaikuttajan muokkaaman esityksen sellaisenaan. Kas näin organisaatiolla oli uusi, dynaamisempi tavoiteasetanta.

Vielä yksinkertaisempia olivat yhteiskunnalliset töpinätilanteet, joissa ministerit tiedottavat, virkamiehet ahertavat, erityisavustajat sukkuloivat ja kaikenkarvaiset lobbarit tuuttaavat sanomaansa.

Muiden touhottaessa vaikuttajalla oli tapana nojata taaksepäin työpaikan kahvihuoneessa ja todeta rennosti:

– Jos pallo on joka tapauksessa vierimässä maaliin, miksi meidän tarvitsisi tehdä mitään.

Hämmästyttävän usein hän oli oikeassa.