”Eriarvoisuus. Se puhuttaa nyt.” Näin minulle sanottiin. Tarkoittaen, että siitä pitää nyt kirjoittaa. Näin toimii politiikka.
Eriarvoisuus puhuttaa nyt, poliitikkoja. Poliitikot ovat vihdoin ja ihan aiheesta havahtuneet siihen, että kansalaisten fiiliksissä emme välttämättä ole ihan siinä kuuluisassa samassa veneessä.
Eriarvoisuus on päättäjien silmissä ajankohtainen aihe erityisesti nyt, koska oppositiopuolueet ovat valmistelleet eriarvoisuudesta välikysymyksiä. Yhteen niistä hallitus vastaa tällä viikolla. Hyvä, että kysytään ja hyvä, että vastataan. Mutta johtaako se mihinkään?
Veikkaan, että tavallisia ihmisiä eriarvoisuus on puhuttanut jo pitkään. Ei välttämättä niitä tavallisia ihmisiä, joilla menee kivasti ja jotka reissaavat ja sijoittavat rahojaan ympäri maailmaa (sekin on nykyään kovin tavallista), vaan niitä toisia tavallisia, joiden elintila tuntuu jatkuvasti kapenevan.
Olen itse tyypillinen kaupunkilainen asiantuntija. Teen siistiä sisätyötä, luen ja kirjoittelen tekstejä, koostan mielestäni nohevia analyyseja ja saan ihan hyvää palkkaa. Seuraan työkseni Suomen hallituksen toimia, jonkin verran EU:ta, ja pyrin piipittämään insinöörien ja palkansaajien asiaa päätöksentekijöille.
Kavereillani politiikan kuplan ulkopuolella on aika ajoin vaikeuksia ymmärtää, mitä oikein työkseni teen. Lirkuttelen sedille ja kerron, miten yhteiskuntaa pitäisi pyörittää, on yksi vakiovastauksistani. Tällaisia töitä jotkut meistä tekevät, aika monet itse asiassa. Juu, saa hämmästellä.
Aina välillä poljen töihin Pasilaan mennessä Hesaria pitkin tai ohi. En koskaan eduskunnalta tai ministeriöistä tullessani, vaikka varmaan pitäisi. Melkein joka kerta mietin leipäjonot nähdessäni, että näkyykö tämä politiikan kuplaan asti. Ymmärtääkö hallitus, missä asemassa ”aktivoinnin” tarpeessa olevat työttömät oikeasti ovat, tajuaako, mitä yksittäiselle ihmiselle voi tarkoittaa, kun lääkekorvauksia leikataan. En tiedä, tietävätkö he, enkä tiedä, ajaako mikään ministerin virka-auto ikinä Helsinginkatua pitkin.
Jonkin sortin politiikan toimijana ja ihan ihmisenä pidän eriarvoisuutta merkittävänä yhteiskunnallisena ongelmana, meidän kaikkien kannalta. Mitä enemmän porukkaa tipahtelee yhteiskunnan laitamille, sitä vähemmän yhteiskunta tuntuu omalta. Sitä enemmän syntyy turhautuneisuutta, jopa vihaa. Jos ei koe minkäänlaista vaikutusvaltaa, ei koe tarvetta kantaa minkäänlaista vastuutakaan.
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että poliittisen kentän oikealla laidalla eriarvoisuutta pidetään lähtökohtaisesti ihan hyvänä asiana. Ajatellaan, että ahkeruudesta kuuluu palkita ja on ihan ok, että toiset ovat parempia kuin toiset ja pärjäävät paremmin, eikä siihen yhteiskunnan pitäisi juuri puuttua. Ymmärrän logiikan, mutta se mielestäni ontuu. Jos kaikki syntyisivät tasan samanarvoisina ja samoihin lähtökohtiin, oikeisto voisi olla oikeassa. Nyt he ovat ainoastaan oikealla, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo ei ole totta.
Silti en ihan tiedä, mitä ajatella hallituksen asettamasta, eriarvoisuutta selvittävästä työryhmästä. En tiedä, mitä oikealle kallellaan oleva hallituksemme ajaa. Oliko se tuloerojen kasvu hallituksen mielestä ok juttu vai ei? Ehkä tällä viikolla saamme vastauksen.
Toivottavasti saamme myös päätöksiä. Sillä elämä jatkuu eduskunnan ulkopuolella, joka päivä. Jos mitään ei tehdä, eriarvoisuus kasvaa. Ja mahdollisuuksien tasa-arvo kapenee entisestään.