fbpx

Eriarvoisuus puhuttaa

”Eriarvoisuus. Se puhuttaa nyt.” Näin minulle sanottiin. Tarkoittaen, että siitä pitää nyt kirjoittaa. Näin toimii politiikka.

Eriarvoisuus puhuttaa nyt, poliitikkoja. Poliitikot ovat vihdoin ja ihan aiheesta havahtuneet siihen, että kansalaisten fiiliksissä emme välttämättä ole ihan siinä kuuluisassa samassa veneessä.

Eriarvoisuus on päättäjien silmissä ajankohtainen aihe erityisesti nyt, koska oppositiopuolueet ovat valmistelleet eriarvoisuudesta välikysymyksiä. Yhteen niistä hallitus vastaa tällä viikolla. Hyvä, että kysytään ja hyvä, että vastataan. Mutta johtaako se mihinkään?

Veikkaan, että tavallisia ihmisiä eriarvoisuus on puhuttanut jo pitkään. Ei välttämättä niitä tavallisia ihmisiä, joilla menee kivasti ja jotka reissaavat ja sijoittavat rahojaan ympäri maailmaa (sekin on nykyään kovin tavallista), vaan niitä toisia tavallisia, joiden elintila tuntuu jatkuvasti kapenevan.

Olen itse tyypillinen kaupunkilainen asiantuntija. Teen siistiä sisätyötä, luen ja kirjoittelen tekstejä, koostan mielestäni nohevia analyyseja ja saan ihan hyvää palkkaa. Seuraan työkseni Suomen hallituksen toimia, jonkin verran EU:ta, ja pyrin piipittämään insinöörien ja palkansaajien asiaa päätöksentekijöille.

Kavereillani politiikan kuplan ulkopuolella on aika ajoin vaikeuksia ymmärtää, mitä oikein työkseni teen. Lirkuttelen sedille ja kerron, miten yhteiskuntaa pitäisi pyörittää, on yksi vakiovastauksistani. Tällaisia töitä jotkut meistä tekevät, aika monet itse asiassa. Juu, saa hämmästellä.

Aina välillä poljen töihin Pasilaan mennessä Hesaria pitkin tai ohi. En koskaan eduskunnalta tai ministeriöistä tullessani, vaikka varmaan pitäisi. Melkein joka kerta mietin leipäjonot nähdessäni, että näkyykö tämä politiikan kuplaan asti. Ymmärtääkö hallitus, missä asemassa ”aktivoinnin” tarpeessa olevat työttömät oikeasti ovat, tajuaako, mitä yksittäiselle ihmiselle voi tarkoittaa, kun lääkekorvauksia leikataan. En tiedä, tietävätkö he, enkä tiedä, ajaako mikään ministerin virka-auto ikinä Helsinginkatua pitkin.

Jonkin sortin politiikan toimijana ja ihan ihmisenä pidän eriarvoisuutta merkittävänä yhteiskunnallisena ongelmana, meidän kaikkien kannalta. Mitä enemmän porukkaa tipahtelee yhteiskunnan laitamille, sitä vähemmän yhteiskunta tuntuu omalta. Sitä enemmän syntyy turhautuneisuutta, jopa vihaa. Jos ei koe minkäänlaista vaikutusvaltaa, ei koe tarvetta kantaa minkäänlaista vastuutakaan.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että poliittisen kentän oikealla laidalla eriarvoisuutta pidetään lähtökohtaisesti ihan hyvänä asiana. Ajatellaan, että ahkeruudesta kuuluu palkita ja on ihan ok, että toiset ovat parempia kuin toiset ja pärjäävät paremmin, eikä siihen yhteiskunnan pitäisi juuri puuttua. Ymmärrän logiikan, mutta se mielestäni ontuu. Jos kaikki syntyisivät tasan samanarvoisina ja samoihin lähtökohtiin, oikeisto voisi olla oikeassa. Nyt he ovat ainoastaan oikealla, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo ei ole totta.

Silti en ihan tiedä, mitä ajatella hallituksen asettamasta, eriarvoisuutta selvittävästä työryhmästä. En tiedä, mitä oikealle kallellaan oleva hallituksemme ajaa. Oliko se tuloerojen kasvu hallituksen mielestä ok juttu vai ei? Ehkä tällä viikolla saamme vastauksen.

Toivottavasti saamme myös päätöksiä. Sillä elämä jatkuu eduskunnan ulkopuolella, joka päivä. Jos mitään ei tehdä, eriarvoisuus kasvaa. Ja mahdollisuuksien tasa-arvo kapenee entisestään.

Mitä kaupungeista saa sanoa?

Kirjoitin muutama viikko sitten mielestäni melko harmittoman, yleistä yhteiskuntatieteellistä ajattelua ja kansainvälisen median valtavirtakäsitystä myötäilevän kolumnin metropolien asemasta globaalien ongelmien ratkaisemisessa.

Sain palautetta, josta suurin osa oli positiivista. Sain myös kuulla vahvistavani ”demareiden ikivanhaa ja vastenmielistä” erottelua maaseudun ja kaupungin välillä. En ollut tällaisesta ikuisuusprojektista aiemmin kuullutkaan. Jatka lukemista ”Mitä kaupungeista saa sanoa?”

Yksinäisen suden kuolema

Helsingin Sanomat julkaisi 14.11. äärettömän mielenkiintoisen artikkelin Posivan ydinjäte-Onkalosta, tai oikeammin eräästä Seposta.

Seppo on edesmennyt tekniikan huippuosaaja, ydinjätteen loppusijoitushankkeen kulissien keskushahmo. Hänen roolinsa olisi saattanut jäädä ikuisesti pimentoon ilman amerikkalaista antropologia, joka saapui Suomeen tekemään tutkimusta ydinjätealan asiantuntijoista. Jatka lukemista ”Yksinäisen suden kuolema”

Suomi on hännystelijöiden maa

Suomi on maa, jossa hallitus tekee kaikkensa mielistelläkseen yrityksiä ja valtaapitävät kaipaavat vahvaa johtajaa. Tällaisiin, kieltämättä hiukan kerettiläisiin ajatuksiin vaivuin alkuviikosta, kun työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tekoälylinjauksensa ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA pankkiiri Björn Wahlroosin kirjoittaman pamfletin perustuslain ongelmista.

Aloitetaan tekoälystä. En halua olla epäreilu. Tiedän, että ministeriössä työskentelee monia, jotka ottavat teknologisen muutoksen tuomat haasteet vakavasti ja miettivät aktiivisesti ratkaisuja esimerkiksi työelämän muutokseen. Jatka lukemista ”Suomi on hännystelijöiden maa”

Yhteiskunnalliset haasteet ratkaistaan kaupungeissa

Kaupungistuminen, ilmastonmuutos, digitalisaatio, ikääntyminen. Tuttuja termejä yhteiskunnallisesta keskustelusta, megatrendejä. Mitä ne tarkoittavat poliittiselle liikkeelle, miten niihin vastataan? Sosialidemokraattiset vastaukset löytyvät arvopohjastamme.

Maailman kattavista muutosvoimista yksikään ei kysy saapumiselleen lupaa, ne ovat jo täällä. Suomen kannalta avainasemassa on Helsinki, ainoa oikea metropolimme. Jatka lukemista ”Yhteiskunnalliset haasteet ratkaistaan kaupungeissa”

Ulkomaiselle työvoimalle yhdenvertaiset ehdot

Pääkirjoitus (HS 4.10.) käsitteli työvoiman liikkuvuutta ja työvoiman saatavuusharkintaa asialliseen ja tasapainoiseen tyyliin. Kiitos siitä.

Julkisessa keskustelussa usein sekoittuu, keitä tarveharkinta koskee ja keitä ei. Esimerkiksi insinööri luetaan yleensä eri­tyisosaamista vaativaksi asiantuntijatehtäväksi, joka ulkomaa­laislain mukaan ei kuulu tarveharkinnan piiriin.

Kysymys siitä, onko tarveharkinta tätä päivää, on oma keskustelunsa, jota on tärkeää käydä. Tulevaisuudessa teknologia toivottavasti ratkaisee osan työvoiman tarpeen ja tekijöiden kohtaantoon liittyvistä haasteista, ja byrokratiaa saadaan merkittävästi vähennettyä. Jatka lukemista ”Ulkomaiselle työvoimalle yhdenvertaiset ehdot”

Sääntely on ystävä

Vielä vuosi sitten vaikutti siltä, että joka toinen valtakunnassa järjestetyistä seminaareista käsitteli digitalisaatiota. Tuota ilmiötä, joka muuttaa kaiken: talouden, työmarkkinat, ihmisten keskinäiset suhteet, tavat olla, ajatella, ansaita.

Kaikki, mikä on digitalisoitavissa, digitalisoidaan, sanotaan. Uskon, että näin on: eri asia, millä aikajänteellä. Vaikka prosessointiteho teknisesti tuplaantuu parin vuoden välein, aiheuttavat ihmisaivot tässä ihmisten tekemässä maailmassa kitkaa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Jatka lukemista ”Sääntely on ystävä”

Työvoimapalveluja tuunaamassa

Maan hallitus kokoontuu ensi viikolla budjettiriiheen päättämään, mihin julkisia varoja ensi vuonna käytetään. Talouden vire on merkittävästi parempi kuin vuosiin ja työllisyys näyttää hiljalleen kohenevan. Silti tarvitaan lisätoimia.

Työelämä muuttuu, työt irtoavat ajasta ja paikasta. Elinkeinorakenteen murros muovaa työmarkkinoita uusiksi. Työurat muistuttavat enemmän palasista muodostuvaa mosaiikkia kuin entisaikojen monoliittia, jossa samalla työnantajalla työskenneltiin työuran alusta loppuun.

Muutosvoimien puristuksessa on erityisesti julkinen työvoimahallinto. Siihen ovat koko lailla tyytymättömiä kaikki, työnhakijoista työnantajiin. Mikä siis neuvoksi? Jatka lukemista ”Työvoimapalveluja tuunaamassa”

Toivotaan, toivotaan

Työttömät pakotetaan tehtailemaan hakemuksia. Työttömyysturvan menettää, jos työtön harhautuu itse aktivoitumaan ilman viranomaisen ohjaamia aktivointitoimenpiteitä. Kaikki työttömät haastatellaan kolmen kuukauden välein. Digitaalisella työmarkkinatorilla ratkaistaan Suomen kohtaanto-ongelmat.

Työvoimapolitiikassa tapahtuu nyt niin paljon, että monella asiantuntijallakin on vaikeuksia pysyä perässä. Työryhmien raportteja ja selvityksiä on tehtailtu työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi kolmessa muussakin ministeriössä. Huoli on yhteinen ja ymmärrettävä. Työllisyys näyttää hiljalleen kohentuvan, mutta suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus on pitkälti kiinni siitä, että vielä useampi saadaan kiinni työelämään ja kasvattamaan veronmaksajana yhteistä pottia. Jatka lukemista ”Toivotaan, toivotaan”

Työvoimapolitiikan työkaluja roskiin

Työvoimapolitiikka on harvan mielestä maailman innostavin tai nykyaikaisin politiikan ala. Työvoimapalveluissa pyöritellään papereita ja täytellään lomakkeita. TE-toimiston tädit ja sedät eivät ymmärrä maailman menosta, työtöntä hyppyytetään luukulta toiselle. Työttömyysturva meni, kun täytti lomakkeen väärin. Kuulostaako tutulta?

Nyt hallitus on tarttunut toimeen ja päättänyt soten siivellä uudistaa tämän kaiken. Ajatus on periaatteessa hyvä: työvoimapalvelut ovat selvästi jääneet jälkeen työmarkkinoiden muutoksesta. Kasvupalveluiden nimellä kulkevan uudistuksen myötä työllisyys- ja yrittäjyyspalvelut annetaan kaikkinensa maakuntien hoidettavaksi.

Tässä ollaan tekemässä iso virhe, jota on vaikea perua. Työvoimapolitiikalla on tähän asti pyritty ja jossain määrin onnistuttu tasaamaan suhdanteista johtuvia vaihteluja; panostamaan valtion tasolla sinne, missä panoksia eniten tarvitaan. Jatka lukemista ”Työvoimapolitiikan työkaluja roskiin”