fbpx

Näin minusta tuli setäkuiskaaja – ja kirjailija

Mikä ihmeen setäkuiskaaja? Sitä olen saanut itsekin jo reilun vuoden ihmetellä. Ja jotta outous ei tähän päättyisi, huomenna ilmestyy kirjoittamani Setäkuiskaajan käsikirja Art Housen kustantamana.

Mistä siis on kyse?

Setäkuiskaaminen syntyi havainnosta, että tulen hyvin toimeen merkittävässäkin asemassa olevien herrahenkilöiden kanssa ja kaverin oivalluksesta kutsua minua setäkuiskaajaksi.

Koska olen ajatellut, että setäoletettujen kanssa toimeen tuleminen ei voi olla mikään ihmeellinen supervoima tai erityiskyky, tiedustelin suunnilleen vuosi sitten Facebookin naisverkostossa, olisiko porukalla kiinnostusta osallistua setäkuiskaamisen työpajaan.

En todella osannut arvata, mihin kaikkeen puoliksi vitsillä tehty ehdotus johtaisi. Vuoden takainen työpaja täyttyi hetkessä. Pyyntöjä työpajojen pitämiseen sateli Helsingistä, Pohjanmaalta, Hämeestä. Toimittajat kiinnostuivat.

Ensimmäinen setäkuiskaustyöpaja esiteltiin MTV:n Kymmenen uutisten loppukevennyksenä. Päädyin antamaan haastatteluja Helsingin Sanomiin, YLElle, Hufvudstadsbladetiin, radioon.

Loppukeväästä kustantamo tiedusteli, haluaisinko kirjoittaa kirjan. Pakkohan siihen tarjoukseen oli tarttua. Samalla sain selvitettyä itsellenikin perusteellisemmin kuiskaamisen filosofiaa.

Työelämän tasa-arvo ja vuorovaikutustaidot puhuttavat. Setäkuiskaaminen vastaa näihin molempiin, kieli tukevasti poskessa.

Kuiskaustaidot auttavat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja kyllä, naisia ottamaan tilansa ja paikkansa työelämässä. Samalla sukupuolittuneita rakenteita tehdään näkyviksi, mikä on ennakkoehto sille, että niitä voidaan myös purkaa. Ei voi ratkoa ongelmaa, jos sitä ei ole ensiksi tunnistettu.

Ihmisten välinen toimiva vuorovaikutus ei sinänsä ole sukupuolittunutta, ainakaan sen ei pitäisi olla. Sukupuoli kuitenkin astuu esiin rooleissa ja niihin liittyvissä oletuksissa.

Roolit ovat työelämässä tyypillisiä ja sukupuoleen liittyvät oletukset todella yleisiä. Naisten oletetaan olevan huolehtivaisia, johtajia koskevat mielikuvat ovat miehisiä. Mielikuvat muokkaavat todellisuutta: Talouselämän mukaan viime vuonna Suomen 500 suurimman pörssiyrityksen johdossa oli 37 naista ja 21 Juhaa. On pitkä matka siihen että Minnat ja Maijat saavat Matit ja Karit kiinni. Puuhaa tasa-arvon eteen riittää.

Sukupuolittuneet rooliodotukset on tärkeää osata kyseenalaistaa, sekä omansa että muiden. Homma toimii molempiin suuntiin. Vaikka vastassa olisi millainen setämies, ei ole syytä olettaa, että hän itsestään selvästi odottaa nuorempien naisten toistavan luutuneita sukupuolirooleja. Vielä tärkeämpää on, ettei itse valu esittämään sukupuolittuneessa työelämän näytelmässä osaa, jota ei itselleen halua. Miehet osaavat keittää ja kaataa kahvia yhtä hyvin kuin naiset, jopa paremmin.

Setäkuiskaaminen on herättänyt laajaa keskustelua ja kysymyksiä, joista vähäisin ei ole se, saako sanoa setä. Oli miten oli, tärkeimpien setäkuiskaamisen ohjenuorien takana seison nyt ja aina. Ne toimivat iästä ja sukupuolesta riippumatta ja kuuluvat näin:

* Älä pelkää, älä ylenkatso, älä suhtaudu ivallisesti tai muutenkaan omituisesti.
* Ole suora, selkeä ja ystävällinen.
* Tunne itsesi ja luota itseesi.

Ehkä tärkein ohjenuora, jota olen työssä ja muussa elämässä pyrkinyt noudattamaan, on yrittää tulla siksi ihmiseksi, joka haluaisi olla.

Kun on muille kiva, ovat muut yleensä kivoja takaisin. Kannattaa siis olla kaikille kiva, sedät mukaan lukien.

Artikkeli on julkaistu Iltalehden blogissa 12.2.2019

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *