Jenni Karjalainen

Koulutukseltani olen valtiotieteilijä. Lukion kävin Alppilassa, peruskoulun Pitäjänmäessä. Asun Helsingin kantakaupungissa ja sukkahousupyöräilen innokkaasti ympäri metropolia. Kesäkaudet purjehdin ja etenkin talvisin viihdyn nyrkkeilykehässä. Urheiluharrastukset ovat hyvää vastapainoa yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle. Vaikutan puolueeni eri työryhmissä ja olen oman ammattiliittoni, Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen valtuuston jäsen.

Työskentelen Insinööriliitossa johtavana asiantuntijana. Olen tehnyt tähänastisen työurani pitkälti työmarkkinajärjestöissä. Kuten asiat elämässä yleensä, työmarkkinaura aukeni minulle sattumalta. Vastavalmistuneena hain yhteiskuntatieteilijän itsevarmuudella SAK:hon töihin ja jäin sille tielleni.  Sittemmin olen työskennellyt mm. Akavassa EU-asioiden parissa sekä työministeri Lauri Ihalaisen erityisavustajana.

Kaikki ovat vähän demareita – toiset enemmän kuin toiset

Suomessa tavataan sanoa, että olemme kaikki vähän demareita. Kaikki haluavat jollain tapaa säilyttää hyvinvointivaltion. Kaikki katsovat olevansa oikeudenmukaisuuden puolella. Siinä, mikä nähdään oikeudenmukaiseksi, on kuitenkin eroja.

Minä olen sosialidemokraatti. Uskon, että heikommista pitää pitää huolta. Pidän selvänä, että verot pitää kantaa maksukyvyn mukaan.

Katson, että mahdollisuuksien tasa-arvo ei yhteiskunnassa toteudu – ja tämä pitää uskaltaa sanoa ääneen.

Esimerkiksi koulutusmahdollisuuksissa toisille on tasoitettava enemmän tietä kuin toisille. Yhteiskunnan on pidettävä kaikki mukana.

Politiikassa inhoan pelaamista, gallupien tuijottamista ja kyvyttömyyttä kantaa vastuuta. Olen lähtenyt politiikkaan siksi, että minusta politiikka on aivan liian arvokas asia jätettäväksi poliitikoille, jotka rakentavat uransa ja koko elämänsä seuraava poliittinen askel mielessään.

Mitä minä haluan?

Haluan valaa ihmisiin uskoa paremmasta ja haluan, että kaikilla on mahdollisuudet yrittää ja pärjätä. Haluan, että Suomessa, Euroopassa ja maailmassa jokaisella on mahdollisuus opiskella, sivistyä, pohtia ja punnita maailmaa, sen kaikkia ulottuvuuksia ja pyrkiä sovittamaan niitä yhteen.

Haluan, että heikommista ja vähäosaisista, myös eri mieltä olevista tai ”väärää” mielipidettä edustavista, pidetään huolta. Haluan, että yhteiskunnallista päätöksentekoa ohjaavat arvot ja haluan  maailmaan enemmän ihmisiä, jotka uskaltavat tarvittaessa sanoa, että tämä ei sovi. Ihmisiä, jotka erottavat oikean väärästä ja vääryyttä nähdessään uskaltavat asettua sitä vastaan.

Sosialidemokratia syntyi rohkeudesta, halusta ja kyvystä vaatia kaikille samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia. Minulle sosialidemokratia on edelleen rohkeuden aate, jolla voidaan muuttaa maailmaa.

 

Jakaminen parantaa maailman