Ihan tavallisia osaajia

Tutulta koodarilta on lähdössä työpaikka alta. Osa toiminnoista siirretään naapurimaahan, iso osa lakkautetaan kokonaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta. Kaverin ceevee näyttää hänen omaan, tiettyä tasapainoa hakevaan silmäänsä jo melko repaleiselta. 

”Vaikea jatkaa paria vuotta pidempään, kun firmat aina myydään”, kaveri sanoo.

Työpaikkoja koodarille kyllä löytyy, siitä hän ei ollut huolissaan. 

”Mutta yhteenkään sellaiseen firmaan en enää mene, jossa ollaan olevinaan maailman parhaita.”

Keski-ikäisellä koodarilla ei ole pienintäkään epäilystä omasta osaamisestaan. Hypetykseen hän vain on lopen kyllästynyt.

”Olen osaaja. Olen ahkera, teen työni huolella, saan aika ajoin uusia ideoita. Haluan töihin paikkaan, jossa on ihmisiä, ei supersankareita.”

Suomessa on ollut koodaripula suunnilleen siitä asti kuin koodaus keksittiin. Insinööripulaa valitetaan jatkuvasti, vaikka työttömien insinöörien määrä ei ole laskenut yli 20 vuoteen alle parintuhannen. Insinöörejä on edelleen työttömänä noin 4500, heistä neljäsosa it-osaajia. Jotain outoa tässä yhtälössä on.

Maailmassa, jossa kaikki haluavat olla ja työllistää superosaajia, kärsitään nyt ja ikuisesti osaajapulasta. Miksi työmarkkinoilla ei vaeltele vapaana it-velhoja, jotka tulisivat töihin kustannustehokkaalla korvauksella, työnantajat ihmettelevät. Todellinen ihmetyksen aihe olisi, jos huippuosaajat odottelisivat vapaalla poimijaansa. 

Vaikka Suomen koulutustaso on notkahtanut, on osaamispula suurempi ongelma kuin osaajapula. Tutkinnot eivät yksin riitä. On päivänselvää, ettei koulunpenkillä voi oppia kaikkia niitä tietoja ja taitoja, joita nykyajan, saati tulevaisuuden työelämä edellyttää.

Elinikäisen oppimisen ja jatkuvan osaamisen päivittämisen välttämättömyydestä vallitsee Suomessa jo suorastaan liikuttava yksimielisyys. Lähivuosina saadaan toivon mukaan aikaiseksi suuntaviivat sille, miten jatkuva oppiminen toteutetaan ja ennen kaikkea rahoitetaan. Muuntokoulutuksen laajennuksen ensiaskeleet on jo otettu.

Muutosta tarvittaisiin myös asenteisiin. Supersankarihautomoksi Suomen ei kannata ruveta – huippuosaajat kun mitä suurimmalla todennäköisyydellä karkaavat maailmalle ja kokevat sen jälkeen suurta vaikeutta päästä takaisin suomalaisille työmarkkinoille, joilla kansainvälistä kokemusta ei vieläkään osata tarpeeksi arvostaa.

Tavallisia osaajia ja heidän mahdollisuuksiaan osaamisen kestävään ja jatkuvaan kehittämiseen sen sijaan tarvitaan. Tarpeeksi hyvin och lite bättre – sen reseptin pitäisi riittää. 

Artikkeli on julkaistu Iltalehden blogissa 8.2.2019

Jakaminen parantaa maailman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *