Barroson lupauksesta on jäljellä vain rippeet

EU ei saisi jättää työelämän perusoikeuksia taloudellisten vapauksien varjoon.

EUROPARLAMENTTIVAALIEN jälkeen kesällä 2009 EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso vakuutti koko EU-parlamentin edessä, että hän tuo selvyyttä sosiaalisten oikeuksien ja taloudellisten vapauksien väliseen ristiriitaan. Lupauksella Barroso lunasti jatkokauden komission puheenjohtajana.

Nyt lupauksesta on jäljellä direktiivi ”palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen osavaltioon annetun direktiivin 96/71 täytäntöönpanosta”. Sanahirviön taakse kätkeytyy kamppailu koko unionille tärkeästä tavoitteesta, työntekijöiden oikeuksista tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden rinnalla.

Direktiivi teki lokakuun puolivälissä mahalaskun työllisyys- ja sosiaaliasioiden ministerineuvostossa. Ensi viikolla työministerit kokoontuvat jälleen selvittämään asiaa. Näyttää siltä, ettei EU:ssa kyetä ratkomaan nykyisen komission kaudella kuin talousongelmia.

SOSIAALISTEN oikeuksien ja taloudellisten vapauksien suhde on vaivannut EU-päättäjiä jo pitkään. Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa vuonna 2009 EU-tuomioistuin tulkitsi sisämarkkinalainsäädäntöä talousnäkökulma edellä.

Käytännössä päätökset asettivat rajoitteita perusoikeuksille: yritysvapaudet tulkittiin työntekijöiden työtaisteluoikeutta tärkeämmiksi.

Kuuluisimpia EU-tuomioistuimen päätöksiä on latvialaisen rakennusyhtiö Lavalin tapausta koskeva ratkaisu vuodelta 2007. Yritys lähetti Ruotsiin työntekijöitä muttei halunnut noudattaa paikallista työehtosopimusta. Ruotsin ammattiliitto asetti Lavalin työsaartoon. EU-tuomioistuin katsoi tapausta käsitellessään, ettei ammattiliitolla ollut oikeutta työtaistelutoimiin.

Samoihin aikoihin EU-tuomioistuin teki vastaavanlaisen linjauksen kolmessa muussakin tapauksessa. Päätökset johtivat suureen hämmennykseen. Onko tosiaan niin, että taloudelliset vapaudet ajavat EU:ssa perusoikeuksien yli?

PUOLITOISTA vuotta sitten komissio julkaisi aloitteen, jonka oli määrä parantaa yritysten EU-maasta toiseen lähettämien työntekijöiden suojaa.

EU-lainsäädännön mukaan yrityksen lähettämät työntekijät pysyvät kotimaansa sosiaaliturvan piirissä mutta ovat oikeutettuja työntekomaan työehtoihin. Valvonta on vaikeaa, ja EU-tuomioistuimen päätökset ovat tehneet tilanteesta entistä vaikeamman.

Ratkaisuksi komissio on tarjonnut täytäntöönpanodirektiiviä, joka tilkitsee lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin valuvikoja. Nykyinen direktiivi on vuodelta 1996.

Euroopan parlamentin työllisyysasioiden valiokunta äänesti esityksestä kesällä. Valiokunta esitti viranomaisille kattavia valvontamahdollisuuksia ja yrityksille sitovaa tilaajavastuuta, jossa tilaaja olisi vastuussa myös alihankkijoiden asianmukaisesta toiminnasta.

Ministerineuvostossa suhtautuminen on ollut nihkeämpää. Jäsenmaat ovat olleet haluttomia sitoviin työntekijöiden oikeuksien parannuksiin. Kun ministerineuvosto käsitteli asiaa lokakuussa, keskustelu päätyi pattitilanteeseen.

Valmistelu on juuttunut siihen, että voimasuhteet työntekijöille vahvempaa suojaa kannattavien maiden – tässä joukossa ovat Suomi ja muut Pohjoismaat – ja heikompaa suojaa kannattavien maiden välillä ovat olleet suunnilleen tasan.

Työntekijöiden parhaaksi tarkoitettu direktiivi voi pahimmillaan johtaa siihen, että EU-sääntely heikentää valvontamahdollisuuksia. Esimerkiksi Suomen kansalliset valvontakeinot, kuten rakennusalan veronumero, voitaisiin tulkita ”suhteettomiksi” tai ”tarpeettomiksi” keinoiksi, jolloin ne kumottaisiin EU-sääntelyn nojalla.

Täytäntöönpanodirektiivin tehtävä on edistää reilujen työehtojen valvontaa, ja tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni. EU ei kaipaa työehtoja heikentävää direktiiviä.

BARROSON lupauksesta ei ole jäljellä paljon. Sosiaalisten oikeuksien ja EU:n demokratian kehittäminen jää väistämättä seuraavan komission kaudelle.

Yritystoiminnan mahdollisuuksia ei pidä rajoittaa tarpeettomasti. Arvoyhteisönä Euroopan unionin on kuitenkin pidettävä kiinni ihmisoikeuksista, joihin työelämän perusoikeudetkin kuuluvat.

Jenni Karjalainen
Kirjoittaja on Akavan kansainvälisistä asioista vastaava asiantuntija

Julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 7.12.2013